"Lentäjät joutuivat tekemään valmistellun heittoistuinhypyn ohjaten koneen koulutuksen mukaisesti pois asutuilta alueilta syvään metsään. Molemmat ohjaajat ovat kunnossa, kun nopeuskin saatiin hidastettua ennen hyppyä. Ilmavirrasta ei tullut lisävammoja ohjaajille kuten taannoisessa Hornet-turmassa", jatkoi Keränen.
Kaikki koneen kappaleet ja osat pyritään keräämään kaivuun yhteydessä talteen ja toimittamaan alueelta pois. Aivan kaikkea ei kuitenkaan pystytä tässä vaiheessa löytämään. Jos hylyn osia tai kappaleita löytyy edelleen alueella voi ne hävittää materiaalin koostumuksen perusteella esimerkiksi yleis- tai metallijätteenä. Mikäli löytyneen kappaleen tulkinta on vaikeaa, voi löydöksen toimittaa myös Keuruun poliisille, joka lähettää sen edelleen Ilmavoimille tutkittavaksi.
"Hawkeilla olisi ollut iso rooli ACE 23 -harjoituksessa ja myös Lippujuhlan päivä on tulossa, jossa Midnight Hawksien on määrä esiintyä. Sen osalta asiaan ei laiteta paineita. Hawkit ovat olleet luotettavia työjuhtia ja haluamme, että ne ovat luotettavia vielä 2030-luvun loppuun. Sen takia tässä ei kannata hätäillä ja hyväksymme pienen viiveen koulutukseemme", kommentoi kenraalimajuri Keränen. Ilmavoimat vahvisti myöhemmin 31. toukokuuta odotetusti Midnight Hawksin esityksen perumisen lippujuhlan päivältä. Midnight Hawksin esityslentokausi lähti näyttävästi käyntiin aiemmin toukokuussa Pirkkalassa järjestetyn Sotilasilmailusta ammatti -tapahtuman yhteydessä. Seuraava mahdollinen esiintyminen olisi edessä Suomen Ilmailuliiton vuoden 2023 päälentonäytöksessä Turussa 17-.18. kesäkuuta. Esiintyminen siellä on edelleen mahdollista mikäli lentokielto purettaisiin riittävän ajoissa. Se on taas riippuvainen onnettomuustutkinnan etenemisestä ja sen löydöksistä. Midnight Hawksilla on siis jo valmis ohjelma, joka on hyväksytty esitettäväksi ja takana on merkittävä määrä harjoituksia. Ennen mahdollista lentonäytösesitystä Turun lentonäytöksessä tarvitaan ryhmälle kuitenkin arviolta muutamia harjoituskertoja lentotauon jälkeen.
Ulkomailla Midnight Hawks odotetaan nähtäväksi syyskuussa Belgian Air Force Dayssä. Tämän lisäksi sinivalkoinen HW-340 on määrä nähdä maanäyttelyssä RIAT 2023 -sotilaslentonäytöksessä heinäkuussa. MH Lue myös:
|
|||