NASA toteutti ensimmäisen onnettomuustutkinnan toisella planeetalla - Ingenuityn turman syy selvisi

Ingenuity_naviNASA:n Ingenuity Mars-helikopterin lennot päättyivät roottorivaurioon tammikuussa 2024. Nyt vuotta myöhemmin maailman ensimmäinen toisella planeetalla tehty onnettomuustutkinta on valmistunut. NASA Jet Propulsion Laboratory (JPL) ja AeroVironment esittivät tieteellisen arvionsa Ingenuityn viimeisen lennon tapahtumista.

Ingenuity_1Mars-helikopteri Ingenuity lensi ihmiskunnan historian ensimmäisen kontrolloidun ja moottoroidun helikopterilennon toisella planeetalla 19. huhtikuuta 2021. Ingenuity lensi Marsin pinnalla kolmessa vuodessa 72 kertaa. Viimeisen kerran se oli ilmassa lyhyen paikannuslennon verran 18. tammikuuta 2024.

Paikkatutkinnan suorittaminen kaukana Marsissa oli luonnollisesti mahdotonta eikä silminnäkijöitäkään ollut paikalla. Erilaisten vaihtoehtoisten skenaarioiden joukosta NASA JPL ja AeroVironmet nostivat esiin todennäköisimmän vaihtoehdon.

Onnettomuuden taustalla oli Ingenuityn navigointijärjestelmän puute tuottaa tarkkaa tietoa, joka johti tehtävän päättäneen ketjureaktion syntyyn.

Mars-helikopteri käytti navigointiin mustavalkokameran kuvaa. Se oli suunniteltu havaitsemaan pinnanmuotoja visuaalisesti kivimäisessä ja tasaisessa maastossa. Se oli enemmän kuin riittävä ratkaisu Ingenuityn ensimmäisillä lennoilla. Onnettomuuden tapahtuessa Ingenuity oli Jezeron kraaterilla, jossa pinnanmuodot olivat hyvinkin epätasaiset.

Ingenuity_crashJo lento numero 71 oli keskeytynyt alueella teknisiin ongelmiin. Viimeisellä lennolla Ingenuity nousi ilmaan noin 32 sekunniksi ja kävi 12 metrin korkeudessa. Laskeutuessaan navigointikamera ei tunnistanut pinnanmuotoja.

Seurauksena oli kova laskeutuminen, jonka aikana roottorin lavat rasittuivat yli suunnittelurajojen. Kaikki neljä roottoria katkesivat niiden heikoimmasta kohdasta noin kolmanneksen päästä roottorin kärjestä. Tämän seurauksena aiheutui suurempaa värinää ja yksi roottori katkesi juurestaan.

Kovan laskeutumisen jälkeen kaikki kommunikaatio Ingenuityyn menetettiin. Seuraavana päivänä yhteys saatiin toimimaan. Ingenuityn ottamat kuvat saatiin maahan kuusi päivää myöhemmin. Niistä näkyi Mars-helikopterin vakavat roottorivauriot.

Ingenuity_siteMarskulkija Perseverance kuvasi onnettomuuspaikan noin viisi viikkoa tapahtuneen jälkeen 24. helmikuuta 2024. Kuvassa yhden roottorin osa näkyy hiekalla noin 15 metrin päässä vasemmalle Mars-helikopterista.

Ingenuity on auringonvalosta itsensä lataava pieni 1,8 kg:n painoinen helikopteri, jossa oli 1,2-metriset vastakkain pyörivät kaksoisroottorit. Se oli suuniteltu lentämään viisi koelentoa 30 päivän aikana. Lopulta Ingenuity lensi lähes kolmen vuoden aikana 72 lentoa ja 30 kertaa pidemmälle kuin oli suuniteltu. Lentoaikaa kertyi 128 minuuttia ja matkaa lennoilla taittui 17,7 kilometriä. Ingenuity nousi korkeimmillaan noin 24 metriä Marsin pinnan yläpuolelle.

NASA_Ingenuity_PerseveranceVaikka Mars-helikopteri ei enää lennä on siitä edelleen apua tieteellisessä tutkimuksessa. Se nimittäin lähettää edelleen kerran viikossa sää- ja avioniikkajärjestelmien tietoja marskulkija Perseverancelle, joka välittää ne eteenpäin maahan. Tiedoista on hyötyä Marsin tutkinnassa sekä tulevaisuuden ilma-alusten ja muiden ajoneuvon kehittämiseksi Marsin pinnalle.

Seuraava Mars-helikopteri on jo suunnitteilla. Se saattaa olla jopa 20 kertaa Ingenuityä painavampi ja kykenevä kuljettamaan merkittävästi enemmän hyötykuormaa eli tieteellisiä laitteita. Autonomisesti lentävä ilma-alus voisi lentää jopa kolme kilometriä päivässä, kun Ingenuityn pisin yksittäinen lento oli 704 metriä. MH

Lue myös: