Neljännes kotimaisesta lentokonevalmistaja Atol Avionista hongkongilaiselle sijoitusyhtiölle (video)

DSC_7187Sharpland Investments Ltd (Hong Kong) ja rovaniemeläinen Atol Avion ovat sopineet investoinnista, jossa Sharplandista tulee merkittävä Atolin osakas. Kauppa mahdollistaa ATOL 650 LSA-amfibiolentokoneen valmistuksen käynnistämisen nopealla aikataululla.
Nyt julkistettu kauppa toteutetaan suunnatulla osakeannilla. Järjestelyn jälkeen Sharpland omistaa yhteensä 25 prosenttia Atolista. Samassa yhteydessä Sharpland Groupista tulee Atol Avionin edustaja voimakkaasti kasvaville Kiinan ja Kaakkois-Aasian markkinoille.

ATOL 650 LSA on Suomessa kehitetty puukomposiittirakenteinen amfibiolentokone. Tyyppi on parannettu versio 80-luvulla suunnitellusta ATOL-koneesta. Valmistajan mukaan suomalaiskone on markkinajohtaja ekologisuudessaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan amfibio-LSA-luokassa. 

Sharplandin toimitusjohtaja Francois Shih kertoo olevansa innostunut tästä uudesta tuotteesta ja  olevansa erittäin vaikuttunut Atolin pääsuunnittelijan Markku Koivurovan innovatiivisuudesta sekä muun ATOL-tiimin toiminnasta. Hän näkee amfibiolentokoneelle merkittävän markkinapotentiaalin erityisesti Kiinan kasvavilla siviili-ilmailumarkkinoilla.

DSC_6835”Nyt aikaansaatu merkittävä rahoituskokonaisuus on meille elintärkeä ja mahdollistaa sarjatuotannon nopean käynnistämisen. On ilo, että tuotteeseemme ja toimintaamme uskotaan Kiinassa tilanteessa, jossa kotimaisen rahoituksen saanti on osoittanut haasteelliseksi” toteaa Atolin pääomistaja Markku Koivurova.

Koivurovan mukaan yhteistyö Sharplandin kanssa on ollut positiivista ja asioita on viety tehokkaasti eteenpäin. Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa eikä tarkempia yksityiskohtia julkisteta.

ATOL 650 LSA on jälleen esillä 20.-23. huhtikuuta yleisilmailun AERO 2016-messuilla Saksan Friedrichshafenissa. Kyseessä ovat merkittävimmät yleisilmailumessut Euroopassa.

Lue myös: