NH90 siirretään Ilmavoimien lavetilla Säkylästä Uttiin lepatuksen rajoittimen korjausta odottamaan

NH_mimer2Utin Jääkärirykmentin NH Industries NH90 -kuljetushelikopteri siirretään maanteitse lavettikuljetuksena Säkylästä Uttiin keskiviikkona 15. lokakuuta. Säkylässä lokakuun alussa vikaantunut helikopteri korjataan kotitukikohdassa sääsuojassa, kunhan tarvittava varaosa on saatu käyttöön.

NH90-helikopterin lapojen liikemekanismiin vaikuttava lepatuksen rajoitin vikaantui lokakuun alussa Säkylässä. Siellä sijaitsee Porin Prikaatin Huovinrinteen varuskunta.

Kyseinen roottorimekanismin osa estää esimerkiksi kovasta tuulesta johtuvan lapojen liiallisen liikkeen, kun helikopterin roottori ei pyöri. Rajoittimen toimintahäiriö havaittiin lennon jälkeen, eikä siitä aiheutunut vaaraa miehistölle tai helikopterille.

Varaosan saaminen helikopteriin kestää vielä noin kaksi viikkoa, joten koneen siirtäminen Säkylästä sisätiloihin Uttiin katsottiin tarkoituksenmukaiseksi.

"Korjaustyö olisi voitu tehdä myös Säkylässä ulkoalueella, jos varaosa olisi ollut heti saatavissa. Koska varaosaa joudutaan odottamaan, on järkevää siirtää helikopteri Uttiin, jossa tarvittavat korjaustoimenpiteet voidaan tehdä asianmukaisissa halliolosuhteissa", sanoo Helikopteripataljoonan komentaja everstiluutnantti Jaro Kesänen.

mersu452_ilmailumuseoIlmavoimien monella tavalla säätyvää lavettia voi käyttää erilaisten ilma-alusten kuljettamiseen aina Hornetista alkaen.

Sillä on mm. tuotu Utin vitriinistä Vantaalle Suomen Ilmailumuseon erikoisnäyttelyyyn Messerschmitt Bf 109 G-6 -hävittäjä MT-452 (Ilmailumuseon kuvassa vasemmalla Mersu vielä lavetilla).

Helikopteri siirretään Uttiin lavettikuljetuksena keskiviikkona 15.10. kello 9.00 alkaen. Kuljetuksen leveys on 4,60 metriä ja pituus 26,00 metriä.

Lavettikuljetusta varten roottorinlavat luonnollisesti irrotetaan. Otsikkokuvassa NH90-koptereista poistetaan lapoja Rauman satamassa kesäkuussa 2012. Koneet olivat laivakuljetuksena matkalla Portugaliin Hot Blade -harjoitukseen. ++

Lue myös: