Norwegianin käyttöaste parani syyskuussa

Norwegian_cabinNorwegian kertoo olevansa yhä useamman matkustajan valinta. Kaikkiaan yhtiö kuljetti syyskuussa yli 2,2 miljoonaa matkustajaa ja kasvua viime vuoden syyskuuhun verrattuna oli 16 prosenttia.

Syyskuussa Norwegianilla lensi 2 229 829 matkustajaa, kasvua 16 prosenttia verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi 43 prosenttia samalla, kun tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) kasvoi 37 prosenttia syyskuussa. Käyttöaste oli 81,4 prosenttia, kasvua 3,1 prosenttiyksikköä.

"Olemme hyvin tyytyväisiä, että yhä useampi matkustaja valitsee lentoyhtiökseen Norwegianin ja matkustajamäärän kasvu jatkuu edelleen samalla, kun kapasiteettimme kasvaa merkittävästi. Se, että yhä useampi matkustaja Pohjoismaiden ulkopuolella valitsi Norwegianin, osoittaa, että meillä on yhä vahvempi jalansija myös kansainvälisesti", sanoo yhtiön toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Norwegian on kuluneen vuoden aikana perustanut kaksi uutta tukikohtaa Espanjaan ja avannut useita uusia reittejä Espanjan ja Saksan, Espanjan ja Puolan sekä Espanjan ja Ison-Britannian välillä. Tämän lisäksi Norwegian on avannut kaksi uutta tukikohtaa USA:han sekä useita uusia kaukoreittejä. Uusilla markkinoilla, joilla brändi ei ole vielä kovin tunnettu, on markkinoille mentävä hyvällä tarjoomalla tunnettuuden lisäämiseksi.

Norwegian lensi syyskuussa 99,7 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, joista 86,8 prosenttia lähti aikataulussa.

Syyskuussa Norwegian vastaanotti kaksi uutta Boeing 737-800 -konetta. Vuoden 2014 aikana Norwegian vastaanottaa yhteensä 14 Boeing 737-800 -konetta ja neljä 787 Dreamlineria. Norwegianin lentolaivasto on yksi Euroopan nykyaikaisimmista ja ympäristöystävällisimmistä.