Poliisi ilmoitti aloittaneensa esitutkinnan Finnairin toimitusjohtajan asuntokaupasta

Finnair ilmoittaa, että poliisi on omasta aloitteestaan aloittanut esitutkinnan yhtiön toimitusjohtajan viime viikkoina julkisuudessa olleeseen asuntokauppaan liittyen. Esitutkinta on yhtiön saamien tietojen mukaan varsin varhaisessa vaiheessa, ja siksi on mahdotonta arvioida, johtaako esitutkinta mahdollisesti joihinkin jatkotoimiin.

Finnairin näkemyksen mukaan on yhtiön ja kaikkien muiden osapuolten etujen mukaista, että asia nyt selvitetään mahdollisimman perusteellisesti ja ripeästi. Yhtiö edesauttaa poliisin tutkintaa kaikin mahdollisin tavoin.

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen kommentoi tänään uutisoitua, hänen asuntokauppaansa liittyvää esitutkintaa seuraavasti:

"Finnair on ilmoittanut minulle poliisin aloittaneen esitutkinnan asuntokauppaani liittyvässä asiassa. Minusta on hyvä, että kaikki asuntokauppaani liittyvät seikat nyt käydään niin perin juurin läpi, että kaikilla on varmuus siitä, mitä on tapahtunut. Tulen avustamaan poliisia tässä asiassa parhaani mukaan, sillä on etujeni mukaista, että asia käydään kunnolla läpi. Itse olen vakuuttunut, että olen toiminut oikein, yhtiön prosessien sekä lakien mukaisesti, vaikka - kuten aikaisemmin olen todennut - nykytiedon valossa toimisin toisin - ja avoimemmin.

Olen pahoillani siitä mielipahasta ja epävarmuudesta, jota asuntokauppani julkinen puinti on viime viikkoina luonut asiakkaidemme ja henkilöstömme parissa. Toivon, että esitutkinta etenee ripeästi, jotta saamme epävarmuuden poistettua. Olen aina pyrkinyt toimimaan yhtiön parhaaksi ja siksi olen surullinen siitä, että tahtomattani olen nyt aiheuttanut sille harmia. Finnair on hieno yhtiö eikä se ansaitse maineeseensa tällaista kolhua. Toivonkin, että saamme nyt lopullisen selvyyden tähän asiaan."

Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas pitää tärkeänä, että kauppaan liittyvät asiat selvitetään perin juurin.

- En tiedä itseni, Ilmarisen tai Finnairin tehneen asiassa mitään väärää. Senkin vuoksi on välttämätöntä ja hyvä, että tapahtumat tutkitaan nyt myös poliisin toimesta.

Sailaksen mielestä on Ilmarisenkin etu, että asuntokauppa tutkitaan sillä tavoin, ettei epäilyille jää sijaa.

Ilmarinen on jo aikaisemmin ilmaissut, että menettelytavat ovat olleet säännösten mukaiset eikä niissä ole mitään salattavaa.