Puolustusvoimien miehittämätön ilma-alus teki hätälaskun Kankaanpäässä

Puolustusvoimien miehittämätön Ranger-tiedusteluilma-alus (UAV) teki torstaina hätälaskun Kankaanpäässä. Onnettomuus sattui kahden maissa iltapäivällä. Ilma-alusta etsitään parhaillaan maastosta, sijainti on suunnilleen tiedossa. Puolustusvoimien lennokkeja operoi Niinisalossa sijaitseva Tykistöprikaati. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä YLE Satakunta.

Ranger-lennokin suurin lentoonlähtöpaino on 275 kiloa ja kärkiväli 5,7 metriä. Se laukaistaan ilmaan katapultilla ja laskeutuu jalasten varaan. Toiminta-aika on noin viisi tuntia.

RUAG Ranger UAV -järjestelmä on ostettu Suomeen Sveitsistä, jossa niitä valmistetaan israelilaisella lisenssillä. Kymmenisen vuotta käytössä olleita koneita operoi Tiedustelupatteriston Lentotiedustelupatteri Niinisalossa. Rangereita lennätetään mm. Jämillä.

Lennokki on aseistamaton. UAV-kalustoa käytetään tiedusteluun, valvontaan ja maalinosoitukseen. Niitä voidaan hyödyntää myös virka-aputehtävissä poliisin pyynnöstä.