Qantas selätti huonot ajat ja korvaa ikääntyviä Boeing 747-koneita uusilla 787-9 Dreamlinereilla. Kaikkiaan uusia koneita otetaan vuosien 2017-2019 aikana vastaan kahdeksan. Riviin jää myös kuusi uusinta ja uudistettua 747 jumbojettiä. Qantasin mukaan Dreamliner-koneet symbolisoivat kansallisen lentoyhtiön uuden ajan alkua. Yhtiö palasi voitolliseksi tilikaudella 2015. Tulos ennen veroja oli 267 miljoonaa Australian dollaria. Liikevaihto oli 764 miljoonaa dollaria. Uusien koneiden hankinnan yhtiön laivastoon mahdollisti myös lentäjien kanssa tehty uusi sopimus. Se paransi tuottavutta 30 prosentilla. "Tulosparannuksemme on merkittävä saavutus ja vie ikonisen kansallisen lentoyhtiömme kohti uutta aikaa", julista Qantasin toimitusjohtaja Alan Joyce. "Olemme historiamme suurimman muutoksen puolivälissä. Qantas kasvaa nopeasti, voimakkaasti ja viisaasti. Nämä koneet mahdollistavat kehityksen ja osoittavat meidän olevan kunnossa ja valmiita kaukoliikenteeseen". "Olemme tutkineet asiaa tarkasti ja Dreamlinerit ovat juuri oikea konetyyppi Qantasin tulevaisuudelle. Jumboja pienempinä ne mahdollistavat koneiden ja kapasiteetin joustavan käytön.", jatkoi Joyce. Ensimmäinen Dreamliner 787-9 Dreamliner liittyy yhtiön laivastoon vuoden 2017 aikana. Kaikkiaan tilikauden 2018 aikana koneita tulee neljä ja loput neljä tilikauden 2019 aikana. Dreamlinereiden avulla Qantas aikoo avata uusia reittejä. Uusilla koneilla korvataan viisi vanhinta 747 jumbojettiä. Uudistuksen myötä 747-koneita jää laivastoon vielä kuusi konetta. Ne ovat uusimpia ja matkustamoltaan modernisoituja. Qantasilla on lisäksi optiot 15 Dreamlineriin ja osto-oikeudet kaikkiaan 30 lisäkoneeseen. Niiden joustavuuden avulla kasvu voidaan ajoittaa oikeaan hetkeen.
|
|||