Rajalla lainassa oleva Schiebel Camcopter S-100 siirtyi vartiolaiva Turvalle

schiebel_raja_0919_5Suomen Rajavartiolaitokselle lainassa oleva miehittämätön Schiebel Camcopter S-100 ilma-alus siirtyi Suomenlahden merivartioston käyttöön. Operointia suoritetaan vartiolaiva Turvalta yhdessä Viron viranomaisten kanssa. 

Rajavartiolaitos on saanut hakemuksestaan Euroopan meriturvallisuusvirastolta (EMSA, European Maritime Safety Agency) käyttöönsä miehittämättömän ilma-alusjärjestelmän (RPAS).

RPA_ohjauskeskus_2Heinäkuun 2020 alusta käyttöön otettu järjestelmä toimi ensivaiheessa Porkkalan merivartioasemalla, josta se siirrettiin Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle. Nyt järjestelmä on vartiolaiva Turvalta, jossa sillä operoitiin jo vuonna 2019.

Noin neljä kuukautta kestävän miehittämättömän ilmailun järjestelmän laina-aika päättyy lokakuun lopulla. RPAS-järjestelmää operoi Suomessa valmistaja, joka toimii Rajavartiolaitoksen ohjeistuksen mukaisesti. 

Suomenlahden merivartiosto toimeenpanee RPAS -lentotoimintaa yhteistyössä Viron poliisi- ja rajavartioviraston kanssa 29.-30. syyskuuta 2020.

RPA_ilmassa_1RPAS -kalustoa lennätetään Suomenlahden merivartioston vartiolaiva Turvalta. Operointialue sijaitsee Viron aluevesillä Paldiskin edustalla.

Lennot ovat esimerkki EU:n erillisvirastojen tukemasta jäsenmaiden välisestä yhteistyöstä merellisen turvallisuuden kehyksessä rannikkovartiostotoimintojen edelleen kehittämiseksi.

Rajavartiolaitoksen tarkoituksena ei ole korvata RPAS -kalustolla miehitettyjä ilma-aluksia, vaan kyse on muita valvontatoimintoja täydentävästä suorituskyvystä.

Rajavartiolaitokselle on käynnissä MVX-hanke, jossa uudistetaan nykyisten Dornier 228-merivalvontakoneiden suorituskyky. 

Lue myös: