Rajavartiolaitoksen MVX-hankkeen tietopyyntöön kaikkiaan 35 vastausta - hanke etenee suunnitellusti

MVXlogo_rajaRajavartiolaitos sai vuoden 2020 loppuun mennessä kaikkiaan 35 vastausta tietopyyntöön koskien MVX-hankkeen mukaisia monitoimilentokoneita sekä niiden sensorijärjestelmiä. Hankkeessa korvataan Vartiolentolaivueen käytössä olevat kaksi Dornier Do 228-valvontakonetta uudella suorituskyvyllä, jonka elinkaareksi on suunniteltu jopa 30 vuotta.

"MVX-hankkeen tarkoituksena on nimenomaan hankkia todellisia monitoimilentokoneita, joilla on mahdollista tuottaa suorituskykyjä koko Suomen turvallisuustarpeisiin huomioiden mahdollisimman pitkälle sidosryhmien tarpeet", kertoo Rajavartiolaitoksen MVX-hankepäällikkö kommodori Ari Laaksonen Lentoposti.fi:lle.

MVX_LaaksonenKoronaviruspandemia on aiheuttanut lisähaasteita odotetusti myös Rajavartiolaitoksen MVX-hankkeelle. Tavoitteena on ollut perehtyä useisiin eri konetyyppeihin pandemiatilanteen aiheuttamien rajoitusten puitteissa. Rajavartiolaitoksen suunnitelmissa on ollut tutustua koneisiin Suomessa ja ulkomailla. Suomessa on vieraillut aiempien vuosien aikana ja kuluvan vuoden aikana todennäköisesti ainakin osin MVX-hankkeeseen liittyen mm. Boeing MSA ja Airbus C-295 FWSAR -koneet.

"Esittelyjä on toteutettu kulloisenkin tilanteen rajoissa, mikä luonnollisesti on rajoittanut suuresti fyysisiä tutustumismahdollisuuksia ja päämenetelmäksi on muodostunut videoneuvotteluin toteutetut esittelyt. Muuten pandemialla ei ole ollut merkittävää vaikutusta", jatkaa Laaksonen.

MVX_varustusKiinnostus Rajavartiolaitoksen hanketta kohtaan on ollut merkittävää, sillä RFI-tietopyyntöön (Request for Information) tuli määräaikaan mennessä 35 vastausta. Niiden joukossa on lentokonevalmistajia, järjestelmäintegraattoreja sekä yksittäisten sensoreiden valmistajia. Tässä vaiheessa näiden määrää eri vielä erotteltu.

"MVX-hankkeen tietopyynnössä selvitettiin hyvin laajasti markkinoilla olevia lentokoneita, sensoreita ja muita järjestelmiä sekä niiden arvioituja kustannuksia. Saadut vastaukset kattoivat hyvin tarjolla olevat konetyypit sekä eri valmistajat", kommentoi Laaksonen saatuja vastauksia.

MVX_Dornierit_laajaLähes samaan aikaan Rajavartiolaitoksen kanssa uusia suorituskykyjä on hankkimassa myös ilmavoimat, jolla on merkittävää kokemusta erilaisista lentokoneista ja niihin liittyvistä hankkeissa. Todennäköisesti aiheesta on ainakin konsultoitu ilmavoimia. Erilaisten sensorijärjestelmien osalta yhteistyötä on todennäköisesti tehty laajemminkin puolustusvoimien kanssa.

"Tietopyynnön vastauksien ja muun tiedonhankinnan perusteella MVX-hankkeella on hyvä tilannekuva tarjolla olevista suorituskyvyistä ja niiden hintatasosta. Tiedonhankintaa on toteutettu hyvässä yhteistyössä monien sidosryhmien edustajien kanssa", avaa Laaksonen.

Raja_Dornier_over_HELRajavartiolaitoksen MVX-hanke kuuluu nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan. Tavoitteena on edelleen saavuttaa tilaussopimus siten, että on mahdollista saada koneet toimitukseen vuonna 2025. Myös täysi operatiivinen kyky pyritään saavuttamaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

"Tehdyt suunnitelmat perustuvat Dornierien korvaamiseen vuoden 2025 aikana. Dornierien käytöstä poistoa ei ole vielä suunniteltu ja se tullaan tekemään vasta, kun toimitus varmistuu", kertoo Laaksonen.

MVX_aikatauluAlkuperäisen julkistetun tavoiteaikataulun mukaan MVX-hankkeen RFQ-tarjouspyynnöt (Request for Quotation) on määrä lähettää valmistajille vuoden 2021 toisella neljänneksellä ja varsinaisen tilauspäätöksen aikataulu on ollut vuoden 2022 alussa (kuvassa vasemmalla alkuperäinen tavoiteaikataulu).

"Sisäministeriön tavoitteena on edelleen saada tilausvaltuus- ja rahoituspäätökset eduskunnalta tänä vuonna ja päätökset ovat luonnollisesti edellytyksenä tarjouskilpailulle ja vaikuttavat toteuttamisaikatauluun", kertoo Laaksonen MVX-hankkeen aikataulutuksesta. MH

 Lue myös: