Rajavartiolaitoksen toimivaltuuslaajennus etenee - oikeus puuttua dronen tai lennokin kulkuun

Raja_logo_1Valtioneuvosto antoi 25. tammikuuta 2018 eduskunnalle hallituksen esityksen (HE 201/2017 vp) sisälten mm. rajavartiolain muuttamisen. Esityksen tarkoituksena on kehittää Rajavartiolaitoksen normaaliolojen toimivaltuuksia. Mukana on myös oikeus puuttua miehittämättömän ilma-aluksen tai lennokin kulkuun.
Uuden lain myötä Rajavartiolaitos voisi varautua sekä nopeasti ja tehokkaasti vastaamaan Suomen turvallisuusympäristössä ilmeneviin uhkiin itsenäisesti ja yhteistyössä muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa.

Esityksen tarkoituksena on erityisesti täydentää rajavartiomiehen toimivaltuuksia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä rajanylityspaikoilla, Rajavartiolaitoksen toimitiloissa ja Rajavartiolaitoksen hallinnassa olevilla alueilla silloin, kun poliisi on estynyt sitä tekemästä.

Myös Rajavartiolaitoksen mahdollisuudet antaa ja saada virka-apua tarkistettaisiin. Rajavartiolaitos voisi jatkossa antaa poliisille terrorismin torjunnassa sotilaallista asevoimaa sisältävää virka-apua merialueen lisäksi osittain myös maa-alueilla. Lisäksi Puolustusvoimat voisi antaa nykyistä laajemmin virka-apua Rajavartiolaitokselle.

drone_rajavartiolaitos_1117Laissa säädettäisiin myös muun muassa Rajavartiolaitoksen tukena toimivien asevelvollisten toimivaltuuksista, rajavartiomiehen oikeudesta puuttua miehittämättömän ilma-aluksen ja lennokin kulkuun ja Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksista sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävässä.

Toimivaltuudet ovat välttämättömiä myös meripelastushelikopterien toiminnan turvaamiseksi. Yhtenä pelkona on ollut onnettomuustilanteissa multikoptereiden ja lennokkien mahdollinen pelastustoimintaa haittaava toiminta.

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rajavartiolakia, ulkomaalaislakia, henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annettua lakia, rajavartiolaitoksen hallinnosta annettua lakia ja poliisilakia.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lue myös: