Rikosseuraamuslaitokselle tulossa oikeus puuttua kauko-ohjattavien lennokkien lennättämiseen

Drone_1Rikosseuraamuslaitokselle aiotaan antaa oikeus puuttua erilaisten kauko-ohjattavien lennokkien lennättämiseen vankila-alueilla. Laitos saisi käyttää teknisiä laitteita, joiden avulla tällaiset kulkuneuvot voidaan havaita ja tarvittaessa puuttua niiden kulkuun, jos se on välttämätöntä vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Erilaisten miehittämättömien kulkuneuvojen ja erityisesti lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten käyttö on lisääntynyt viime vuosina. Myös Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja Poliisi ovat lakimuutoksin saamassa oikeuden puuttua miehittämättömien ilma-alusten kulkuun.

Tämä on muodostanut uuden turvallisuusuhan vankiloille, koska tällaisten laitteiden avulla on mahdollista kuljettaa vankilaan luvattomia aineita ja esineitä. Niiden kuormana on ollut esimerkiksi matkapuhelimia ja huumeita. Periaatteessa nelikopterilla olisi mahdollista tuoda vankila-alueelle myös ase.

Vankiloissa on jo tehty havaintoja tällaisesta toiminnasta. Laitteiden yleistyessä ja halventuessa myös niiden käyttö vankilaturvallisuutta vaarantaviin tarkoituksiin voi lisääntyä.

Oikeusministeriön mukaan puuttumisessa voitaisiin käyttää esimerkiksi laitetta, jolla vaikutetaan kulkuneuvon käyttämään radiosignaaliin.

Asiaa koskeva lakiesitys on lähetetty lausuntokierrokselle joka päättyy 31. elokuuta 2018. Rikosseuraamuslaitoksella ei tällä hetkellä ole selkeää toimivaltaa puuttua miehittämättömien kulkuneuvojen liikkumiseen vankilan alueella tai sen yläpuolella.