Ulkoministeriö: Moni matkailija voi joutua jäämään Isoon-Britanniaan kunnes lentoyhteydet palaavat

M19_um_osastoSuomen Lontoon suurlähetystö ja ulkoministeriö seuraavat tarkasti tilannetta Traficomin päätöksen jälkeen, kun matkustajalentoliikenne Isosta-Britanniasta Suomeen on keskeytetty 4. tammikuuta 2021 saakka. Monen matkailijan paluu Suomeen hankaloituu tai voi jopa estyä kokonaan, sillä kotiutuslentoja ei ole luvassa.

Suomen ulkoministeriön mukaan matkailijoilta vaaditaan jälleen sopeutumista tilanteeseen ja epätietoisuuden sietämistä. Covid-19 -pandemian aikana tilanteet ja matkustusrajoitukset voivat muuttua nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti.

Lentokieltopäätös koskee myös kotiutuslentoja joita ei siis ole tällä kertaa luvassa lainkaan. Kotiutuslentoja järjestettiin keväällä pandemian alkuvaiheessa valtioneuvoston päätöksellä, kun lentoliikenne keskeytyi ympäri maailmaa yllättäen. 

Ulkoministeriö korostaakin, että se on keväästä lähtien suositellut valtioneuvoston linjauksen mukaisesti matkailijoita välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille. Matkustussuositukset ovat olleet jo pitkään tiedossa eikä kotiutuslentoja olla suunnittelemassa.

Matkailijoiden tuleekin ensisijaisesti itse selvittää mahdollisia paluureittejä. Se voi kuitenkin olla haasteellista, sillä naapurivaltiot ovat lentoliikenteen ohella keskeyttäneet myös lauttaliikenteen Isoon-Britanniaan. Myös Englannin kanaalin tunnelin käyttö on rajoitettu.

Ulkoministeriön mukaan moni matkailija voi joutua jäämään matkakohteeseen, kunnes matkustajaliikenne jälleen käynnistyy. Lentokiellon poistuessa tai rajoitusten hellittäessä kaupalliset lentoyhteydet ovat matkustajille ensisijainen vaihtoehto Suomeen palaamiseksi.

Vallitsevassa pandemiatilanteessa ulkoministeriön kyky auttaa pulaan joutunutta on rajallinen ja se suosittaakin matkustusilmoituksen tekemistä (matkustusilmoitus.fi).


THL: Isosta-Britanniasta 7.12 jälkeen palanneet koronavirustestiin

THL suosittaa, että 7.12.2020 tai sen jälkeen Britanniasta Suomeen tulleet hakeutuvat koronavirustesteihin, vaikka heillä ei olisi koronavirustautiin viittaavia oireita. Testauksilla pyritään varmistamaan, ettei uusi virusmuunnos leviä Suomessa mahdollisesti oireettomien tartunnan saaneiden välityksellä. Suositus koronatesteihin hakeutumisesta koskee myös henkilöitä, jotka ovat jo käyneet kerran tai kahdesti koronatestissä Britanniasta Suomeen tultuaan.

Tämä suositus ei koske henkilöitä, jotka on tartuntatautilääkärin päätöksellä määrätty karanranteeniin tai eristykseen

Lue myös: