Ulkorajatarkastusten määrä nousussa Helsinki-Vantaalla

Raja_bordercontrolHelsinki-Vantaalla rajatarkastusten määrä ulkorajaliikenteessä on kasvanut alkuvuoden 2014 aikana noin 5 % edellisvuoteen verrattuna. Kasvua on tapahtunut muun muassa Aasian lentojen matkustajamäärissä ja kasvun odotetaan jatkuvan myös kesälomakauden aikana.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla automaattisia rajatarkastuksia on käyttänyt vuoden 2014 ensimmäisellä puolivuotisjaksolla noin 450 000 henkilöä. Tämä on noin 19 % enemmän kuin vuonna 2013 tammi-kesäkuun välisenä aikana.

Kesäkuun alussa Helsinki-Vantaan lentoasemalla kolmansien maiden kansalaisten automaattisten rajatarkastusten käyttö laajennettiin Japanin ja Etelä-Korean kansalaisten lisäksi myös Kanadan ja Yhdysvaltojen kansalaisten lähtötarkastuksiin.

Rajanylitys"Matkustajat ovat ottaneet rajatarkastusautomaatit vastaan erittäin hyvin", kertoi Helsingin rajatarkastusyksikön päällikkö, komentajakapteeni Pentti Alapelto toukokuun lopussa Lentoposti.fi:lle.

Rajavartiolaitoksen käytössä olevat rajatarkastusautomaatit ovat portugalilaisen Vision-Boxin eGate-ratkaisu, jota yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa on muokattu suomalaiseen ympäristöön soveltuvaksi.

Tulevaisuudessa rajatarkastusautomaattien käyttäjäkunnan nähdään laajenevan muihin matalan riskin maihin kuten Australian ja Uuden-Seelannin kansalaisiin.

Kaikkiaan rajatarkastuksia tehtiin lentoliikenteen osalta  2 075 785 kertaa, joka vastaa 26 prosenttia kaikista rajatarkastuksista. Rajanylitysten määrä väheni meriliikenne ja itärajan liikenne huomiotuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 6,2 %

Lue myös Lentoposti.fi:n aiempaa uutisointia rajatarkastusautomaattien käytön laajentamisesta eri maiden kansalaisten käyttöön: