Utin koptereilla talviharjoitus Lapissa

talviharjoitus_puolustusvoimatUtin jääkärirykmentti järjestää olosuhdeharjoituksen Lapissa 4. – 15. maaliskuuta. Siinä kehitetään varusmiesten ja henkilökunnan kykyä toimia pohjoisen Suomen tunturiolosuhteissa. Harjoitukseen osallistuu noin 400 henkilöä, kymmenen helikopteria ja 140 ajoneuvoa.

Helikopterimiehistöjen tavoitteena on harjoitella talvi- ja tunturilentämisen erityispiirteitä sekä etsintämenetelmiä ja pimeälentoja tunturiolosuhteissa. Kopterit lentävät osittain matalalla ja ne tekevät myös maastolaskuja. Lentotoimintaa on koko Lapin alueella kaikkina vuorokauden aikoina.

Varusmiehille koulutetaan harjoituksessa tiedustelu- ja taistelutehtävien lisäksi toimintakyvyn ylläpito talvisissa olosuhteissa ja pitkillä hiihtomarsseilla, Lapin tunturialueen erityispiirteet huomioiden. Joukot liikkuvat maastossa pääosin hiihtäen ja moottorikelkoilla.

Samaan aikaan on käynnissä 27. helmikuuta alkanut, maavoimien Suomen Naton rauhankumppanuusohjelman hengessä (Partnership for Peace, PfP) järjestämä pariviikkoinen koulutusvierailu Yhdysvaltojen asevoimien henkilöstölle.

Osastoon kuuluu 10 erikoisjoukkojen sotilasta. Edellisen kerran Yhdysvaltojen asevoimien henkilöstöä oli koulutusvierailulla Suomessa kesällä 2012.

Harjoittelu tukee suomalaisten joukkojen koulutusta sekä edistää niiden yhteistoimintakykyä ja -menetelmiä muiden maiden asevoimien kanssa. Yhdysvaltalaisten tavoitteena on puolestaan saada lisäkoulutusta kylmissä ja pimeissä talviolosuhteissa toimimiseen.

Amerikkalaiset osallistuvat myös Utin jääkärirykmentin vuosisuunnitelman mukaiseen koulutus- ja harjoitustoimintaan Lapissa.