Vaihtelevat ja haastavat sääolosuhteet voivat hidastaa lentoliikennettä Helsinki-Vantaalla 4.-5. tammikuuta

lumi_vantaa_1217_3Finavia arvioi ennustettujen hankalien sääolosuhteiden voivan haitata lentoliikennettä 4.-5. tammikuuta 2022. Ennusteiden mukaan Etelä-Suomeen on luvassa tiistaiksi ja keskiviikoksi vaihtelevia sääolosuhteita aina vesikelistä ja jäätävästä tihkusateesta. Sääolosuhteet voivat rajoittaa kiitoteiden käytettävyyttä sekä hidastaa lentoaseman maatoimintoja.

Haastavat talviolosuhteet voivat aiheuttaa viiveitä lentoliikenteelle Helsinki-Vantaalla tiistaina ja keskiviikkona 4.-5. tammikuuta, kertoi Finavia tiistai-iltapäivällä. Sääolosuhteita on ollut luvassa vesikelistä ja jäätävästä tihkusateesta sankkaan lumipyryyn asti. Viimeisimmän lentosääennusteen mukaan Suomen päälentoasemalle on ennustettu heikkoa näkyvyyttä ja utua. Yön ajalle luvassa on myös jäätävää sumua ja aamulle lumisateita.

Jäätävä sade sekä sumu ja suuret lämpötilavaihtelut voivat saada kiito- ja rullausteiden pinnat erittäin liukkaiksi. Kiitotieolosuhteiden heikentyminen voi johtaa puolestaan lentokoneiden jarrutusmatkojen pitenemiseen ja sivutuuliolosuhteet rajoittavat toimintaa entisestään.

Kiitoteiden kunnosta vastaa Finavia, joka on tällekin talvikaudelle lisännyt henkilöstöä ja käytettävissä olevan kunnossapitokaluston määrää. Näistäkin toimista huolimatta erityisesti jäätävät olosuhteet tuotavat haasteita kunnossapidolle ja kiitoteiden sekä rullausteiden puhdistukseen kuluu tavallista enemmän aikaa. Pahimmillaan kiitotie voidaan joutua sulkemaan olosuhteiden heikentyessä liiaksi. 

Tiistai-illasta esimerkiksi NyxAirin Jyväskylän-lento kääntyi takaisin Helsinki-Vantaalle, sillä määräkentän kiitotien kunto ei ollut riittävä turvallisen laskeutumisen suorittamiseksi.

lumi_vantaa_1217_2Lennonvarmistusyhtiö Fintraffic saattaa osaltaan joutua rajoittamaan lentojen määrää ja sekä käyttää poikkeavia kiitotiejärjestelyjä Helsinki-Vantaalla. Lentoliikenteen hidastuminen näkyy viiveinä.

Samaiset olosuhteet hidastavat myös monia muita toimintoja lentoasemalla. Jäätävät olosuhteet lisäävät lentokoneiden sulatustarpeita sekä jäänesto- ja poistotoimintaa. Tämä pitkittää  lisäksi matkatavaroiden lastausta ja purkua viivästyttäen lentoja entisestään.

Lentoasemaoperaattori Finavia, lentoyhtiöt sekä maahuolintayhtiöt pyrkivät huolehtimaan kaikkien toimintojen sujuvuudesta parhaansa mukaan myös talviolosuhteissa.