Vuoden 2019 Baana-harjoituksen kiitotien laidoilla toiminnasta vastaa noin 60 henkilöä. Koulutettavia ohjaajia harjoitukseen osallistuu useita kymmeniä. Kyseessä ei tällä kertaa ollut varsinainen tukikohtaharjoitus aluesuojauksineen ja ilmatorjuntoineen. Nyt nyt keskityttiin pelkästään lentotoimintaan ja ohjaajien kelpuutusten ylläpitoon. Tukikohtatoimintaa harjoitellaan laajemmin 30. syyskuuta käynnistyvässä Ilmavoimien kotimaan päätapahtumassa eli Ruska2019 -harjoituksessa. Tuolloin mukana ovat myös Ruotsin Ilmavoimien Saab JAS 39 Gripen -hävittäjät. Päätavoitteet ovat Ilmavoimien liikkuvan taistelutavan harjoittelu ja kehittäminen sekä joukkojen kouluttaminen. “Lentotoiminta Lusissa on käynnistynyt hyvin ja Hornetien sekä Hawkien lentoja on ollut suunnitelmien mukaisesti. Lentokierrokset jatkuvat ilta 23:een saakka”, kertoo harjoituksen johtaja ja Karjalan lennoston komentaja eversti Timo Herranen (kuvassa alla).
Mediatilaisuudessa tiistaina kerrottiin miten Karjalan lennoston tukikohtaa Rissalassa kehitetään. Alueelle nousee uudisrakennuksena kasarmi majoitusta ja muuta toimintaa varten. Kyseessä useiden miljoonien eurojen hanke. Nykyisin lennostossa palvelee noin 250 varusmiestä eri tehtävissä mutta jatkossa määrää on tarkoitus kasvattaa. Herranen sivusi osin myös kansainvälistä toimintaympäristöä, jossa kalusto kehittyy niin idässä kuin lännessä. Modernisaatio näkyy kaikilla rintamilla.
Vitostiellä sijaitsevalla Lusin varalaskupaikalla Heinolassa Ilmavoimien käytössä on 2300 metriä pitkä ja 30 metriä leveä kiitotie 06/24. Se sijaitsee tilapäisellä lähestymisalueella, joka varaa ilmatilaa pääosin maanpinnalta lentopinnalle 95 saakka. Alueen sisään jäävän Vesivehmaan lentopaikan yllä harjoitusalueen alajara on 2000 jalkaa, joka mahdollistaan yleisilmailukentän toiminnan. Ennen harjoituksen käynnistämistä alueella tehtiin estearviointi, joka johti osittain myös puiden kaatamiseen vielä ennen harjoitusta lähestymissektoreista. Turvallisen operoinin varmistamiseksi estearviointia tehdään myös pitkällä aikavälillä.
Mittarilähestymisiä varten käytössä ovat Baana 19 -harjoituksessa GPS-menetelmät jotka tarjoavat huonossa säässä noin 300 jalan ratkaisukorkeuden. Taktista ILS-tarkkuusmittarilähestymisemenelmää ei alueelle tällä kertaa rakennettu. Maantien puhtaus varmistettiin Ilmavoimien harja- ja imuriajoneuvoilla ennen lentotoiminnan käynnistämistä. Näin pyriään välttämään vierasesineiden eli ns. FODien (Foreign Object Damage) joutumisen lentokoneiden moottoreihin.
Useiden kymmenien harjoitukseen osallistuvan ohjaajien joukossa on myös ensimmäistä kertaa maantietukikohtaan laskeutuvia. He lentävät aluksi kaksipaikkaisilla koneilla opettajan kanssa. Koulutettavat tekevät laskukierroksesta vuorollaan useita läpilaskuja maantietukikohdan kiitotielle.
“Karjalan lennoston ja Ilmavoimien puolesta olen ylpeä hyvästä yhteistyöstä paikallisten kanssa”, totesi Herranen perinteisen harjoituspaikan ympäristöstä ja asukkaista.
Varsinainen kansan päätapahtuma oli Lusin kyläyhdistyksen järjestämä. Maantien varteen rakentui jälleen suosittu tapahtuma-alue, josta lentotoimintaa saattoi seurata turvallisesti.
Alueella oli vielä hyvin tilaa vaikka tiistai-iltapäivällä paikalle oli saapunut jo yli 700 ajoneuvoa. Maanantaina alueella oli käynyt 525 ajoneuvoa.
Makkaraakin oli mennyt laatikkokaupalla eikä myyntimääristä ollut tiistaina vielä tarkempaa tietoa. Kaikki myytiin mitä ehdittiin paistaa ja lisää oltiin hakemassa. Hajautettu taistelutapa tuo Ilmavoimat maanteille Suomen Ilmavoimat aloitti hajautetun toiminnan jo talvisodan aikaan ns. työkentillä. Vastustaja pyrkii konfliktin ensivaiheissa lamauttamaan kohteen ilmapuolustuksen, joka voidaan nykyisin toteuttaa mm. erilaisilla täsmäaseilla. Jatkuva satelliittivalvonta edellyttää koneiden nopeita siirtoja tukikohtien välillä. Niinä käytetään siviililentokenttiä ja maantietukikohtia.
Hajautettujen taistelutavan sodan ajan tukikohtien toiminnassa reserviläisillä on keskeinen rooli. Ilmavoimien kantahenkilökunnan noin 2000 hengen vahvuudella koneet saadaan aina ilmaan. Poikkeusoloissa osaava ja motivoitunut reservi jopa kymmenkertaistaa joukot. He puolestaan saavat Ilmavoimien hajautetut tukikohdat toimimaan. Niissä tarvitaan monipuolista lentotekniikan, aseistuksen, tankkausten ja huoltojen osaamista. Päivitys 12.9: korjattu reservin määrää aiemman 10 000 sijaan kymmenkertaiseksi. Lue myös:
|
|||