Beluga XL sai tyyppihyväksynnän - käyttöönotto alkuvuodesta 2020

BelugaXL_2acAirbus on lentänyt onnistuneen koelento-ohjelman kahdella jättimäisellä Beluga XL -koneella. Euroopan lentoturvallisuusviranomainen EASA myönsi A330-200 -koneeseen perustuvalle uudelle rahtikoneelle tyyppihyväksynnän. Beluga XL otetaan käyttöön Airbus-koneiden tuotannossa alkuvuodesta 2020.

Koelentokampanjaa lennettiin kahdella Beluga XL -koneella yli 200 lennon verran, joilla lentoaikaa kertyi yli 700 tuntia. Uutta Belugaa oli alunperin määrä rakentaa viisi kappaletta, mutta toukokuussa 2019 määrän julkistettiin kasvavan vielä yhdellä koneella. Kuudennella koneella varaudutaan tuotannon kasvuun sekä muiden koneiden vikaantumisiin.

Beluga2_1Kaikki kuusi Beluga XL -konetta ovat valmiina tuotantokäyttöön vuonna 2023. Niillä lentävä Airbusin tytäryhtiö Airbus Transport International (ATI) kuljettaa lentokoneen osia 11 tuotantolaitoksen välillä Euroopassa.

Uudet rahtikoneet korvaavat aiemmat viisi A300-600-koneeseen pohjautuvaa Beluga ST (Super Transport) -konetta, jotka mahdollisesti myydään yhtiön ulkopuolelle (kuvassa oikealla).

Aiempaa suurempi Beluga XL -kuljetuskone on merkittävässä roolissa Airbusin nostaessa lentokone-ohjelmiensa tuotantonopeuksia vuoden 2019 jälkeen. Seitsemän metriä pidempi ja metrin verran Beluga ST -konetta suurempi Beluga XL tarjoaa kuuden koneen laivastolla kaikkiaan noin 30 prosenttia enemmän kuljetuskykyä aiempaa verrattuna.

BelugaXL_siivetsisaanBeluga XL voi kuljettaa ruumassaan kaksi Airbus A350 XWB -koneen siipeä, kun Beluga ST:n rahtitilaan niitä mahtui vain yksi kerrallaan. Uusi kone kykenee kuljettamaan 12 prosenttia suuremman hyötykuorman.

Beluga operaatoita on suunniteltu toteutettavaksi ainoastaan A350-koneiden tuotannossa ja A320-koneiden osalta kuljetuksia tehdään pääsääntöisesti maantiekuljetuksilla.

 Uusi Beluga XL perustuu Airbus A330-200F -rahtikoneeseen. Modifioidun koneen kokonaispituus on 63,1 metriä, siipien kärkiväli 60,3 metriä ja rungon läpimitta on suurimmillaan kahdeksan metriä.  Näkyviä muutoksia Beluga XL:n ja ST:n välillä ovat mm. aiempaa suurempi selkäevä, joka yhdistyy sivuvakaajaan.

BelugaXL_takeoff_1Beluga XL on varustettu kahdella Rolls-Royce Trent 700 -moottorilla. Maksimi lentoonlähtöpainon on 227 tonnia ja rahdinkuljetuskyky on 51 tonnia. Koneen kantama on noin 4000 kilometriä.

Lue myös:

Uusi valkoinen valas nousi ilmaan - Beluga XL:n koelento-ohjelma käyntiin