Finnair palkitsi yhtiön avainhenkilöitä osakkeillaan

Finnair_A320_approach_1Finnair on palkinnut yhtiön avainhenkilöitä osakepohjaisen kannustinjärjestelmän mukaisesti vuosilta 2010-2012.

Finnair Oyj on luovuttanut yhteensä 708 679 hallussaan olevaa omaa Finnairin osaketta konsernin osakepohjaisen vuosien 2010 - 2012 kannustinjärjestelmän piirissä olleille yhtiön 74 avainhenkilölle kannustinpalkkiona.

Nyt luovutetut osakkeet kuuluvat palkkiojärjestelmään, jonka Finnairin hallitus hyväksyi helmikuussa 2010 pitkän aikavälin kannustinpalkkioksi. Kolmivuotiskaudella koko osakepohjaisen kannustinjärjestelmän kokonaistuotto saattoi olla  enintään kolmen vuoden peruspalkkaa vastaava määrä.
 
Osakkeiden luovutuksen jälkeen Finnairilla on hallussaan 301 508 omaa osaketta.
 
Finnair oli tammikuussa 2013 ostolaidalla, kun se hankki omia osakkeitaan 600 000 kappaletta noin 1,68 miljoonalla eurolla 20 eri päivän aikana. Suurin yksittäinen osto oli 90 000 osaketta. Keskihinta yhden osakkeen ostolla tammikuussa 2013 tehdyillä kaupoilla oli noin 2,8 euroa.

Mikäli kaikki luovutetut osakkeet olisi hankittu 2,8 euron keskihinnalla ja kannustinpalkkiot menisivät tasan kaikkien 74 henkilön kesken olisi saatujen osakkeiden määrä noin 9500 per henkilö ja niiden arvo noin 26 800 euroa.