Naisten muodostelmahypyn SE on nyt 42-way

42way_2_johanneskokkilaUtissa on perjantaina 26. heinäkuuta hypätty muodostelmahypyn uusi Suomen ennätys. Yhteensä 42 naista onnistui kokoamaan vapaapudotuksessa vakaasti lentävän ja sääntöjen määritelemän ajan koossa pysyneen muodostelman. Kyseessä on myös Pohjoismaiden ennätys.

Aiempi Suomen ennätys 35-way oli voimassa kahdeksan vuotta. Helppoa suuren kuvion muodostaminen ei ole. Nyt se syntyi seitsemännellä yrityksellä.

Käytössä oli neljä hyppykonetta, joiden on turvallisesti lennettävä suhteellisen lähellä toisiaan. Utissa lensi kaksi Pilatus Porteria ja kaksi Cessna Caravania.

42way_johanneskokkilaJos koneiden muodostelmalento onnistuu, eri koneista lähtevät hyppääjät tavoittavat nopeasti toisensa. Ensimmäisenä rakennetaan kuvion keskusta eli pohja. Ulommilla kehillä olevien on osattava lentää kiinni kuvioon oikeassa järjestyksessä.

Näin suuret kuvat on lisäksi purettava normaalihyppyjä korkeammalla, jotta kaikille jää aikaa liukua etäälle toisistaan turvalliseen ilmatilaan ennen varjon avaamista. Tätä kompensoidaan ennätysyrityksissä hyppäämällä normaalia 4000 metriä korkeammalta. Työskentelyaikaa jää noin 60 sekuntia.

Hypyn jälkeen tuomarit varmentavat videoilta, että muodostelma pysyi koossa vaadittavan sekuntimäärän. Lopulta Suomen Ilmailuliitto kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n edustajana vahvistaa ennätyksen sille toimitettavien dokumenttien perusteella.

 

Kuva ennätysmuodostelmasta Skydive Finlandin Facebookissa

Lue myös: