Puolustusministeri Savola vieraili Kauhavalla - ylläpidettyä infrastruktuuria tarvitaan jatkossakin

Kauhava_kiitotie17_35Puolustusministeri Mikko Savola (kesk.) vieraili kuluvan viikon aluksi Kauhavalla, joka on palasi vuonna 2021 ilmavoimien harjoitusympäristöksi. Ministerin kierros jatkuu Kauhavalta Tikkakoskelle. Puolustusministerin ohjelmaan kuuluu tutustuminen Kauhavan lentokenttään ja entiseen tukikohta-alueeseen sekä Tikkakoskella Ilmasotakouluun sekä Tiedustelulaitokseen. Lisäksi ministeri vieraili Ähtärissä sijaitsevasa räjähdekeskuksessa.

"Tällä hetkellä tarkastellaan koko Suomen puolustuksen isoa kokonaisuutta, ja kyllä siellä tarkastelussa Kauhavakin mukana on. Kun unohdetaan aluepolitiikka ja katsotaan Kauhavaa kansallisesta ja hiukan laajemmasta perspektiivistä, on sijainti ja olemassa oleva infra siinä määrin merkittävä, että pitäisin hyvin erikoisena, mikäli Puolustusvoimat jättäisi sen tulevaisuudessa kokonaan hyödyntämättä", totesi ministeri Savola.

Vaasan vaalipiiristä eduskuntaan valittu ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola nimitettiin puolustusministeriksi 5. tammikuuta 2023.  Puolustusministeri Antti Kaikkonen erosi ministerin tehtävästä omasta pyynnöstään vanhempainvapaan vuoksi.

Kauhava_kiitotie35Suomen ilmavoimat toimi Kauhavan tukikohdasta vuodesta 1927 vuoden 2014 loppuun saakka. Vuoden 2015 alusta lähtien ilmavoimat keskitti lentokoulutustoiminnan Tikkakosken Ilmasotakouluun.

Ministeri kertoi saaneensa Kauhavan vierailun aikana hyvää tietoa paikan nykyisestä käytöstä sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Lentopaikan on omistanut vuodesta 2014 lähtien LSK Business Park.

"Nykyinen omistaja on pitänyt lentosotakoulun alueesta hyvää huolta, ja noudattanut viranomaisten ohjeistusta. Heidän ansiostaan kenttä on edelleen käyttökunnossa. Harjoituksiin liittyvä yhteistyö Ilmavoimien kanssa on muutenkin sujunut kaikin puolin moitteettomasti", sanoi Savola.

Kauhavalla järjestettiin vuonna 2020 Suomen ilmailuliiton päälentonäytös, jolloin kenttäaluetta tarkasteltiin laajasti. Toiminnan ansiosta Kauhavan entinen lentotukikohta sai hyväksynnän sotilasilmailun viranomaisyksiköltä (SVY), joka mahdollisti sotilasilma-alusten tukeutumisen jälleen Kauhavalle.

HW-341_110314Elokuussa 2021 Lapin ja Karjalan lennostojen F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjät tukeutuivat harjoituksessaan Kauhavalle. Tätä seurasi kesäkuussa 2022 Hawkien harjoitus vanhalla kotikentällä.

Elokuussa 2022 Kauhavalla otetiin käyttöön GPS-pohjaiset RNP-mittarilähestymismetelmät, jotka toivat uusia mahdollisuuksia Kauhavan valvomattoman lentopaikan käyttöön.

Puolustusministeri Savolan mukaan Kauhavaa tarvitaan myös jatkossa, mutta varuskunnan palauttaminen ei kuitenkaan ole tarpeen.

"Meillä ikäluokat pienenevät ja nykyiset varuskunnat pystyvät kattamaan varusmieskoulutuksen tarpeet, joten siinä mielessä tarvetta uusien varuskuntien avaamiselle ei ole. Varuskuntien ohella meillä on kuitenkin esimerkiksi Hallin, Lohtajan ja Rovajärven kaltaisia kohteita, joissa on säännöllistä toimintaa ja sitä varten ylläpidetty infrastruktuuri, vaikka siellä ei varuskuntaa olekaan. Näkisin, että Kauhavasta tulee tehdä samantyyppinen, sen omiin vahvuuksiin perustuva alue", sanoi Savola.

Kauhava_kuva1Myös vapaaehtoisen maanpuolustus- ja perinnetyö on voimissaan alueella. Tuoreita edustavia esimerkkejä ovat mm. Lentokonepuisto sekä upeaan kuntoon laitettu upseerikerho näyttelyineen.

"Haluankin välittää Kauhavan Lentosotakoulun Perinneyhdistykselle ja Lentosotakoulun Killalle valtiovallan lämpimät kiitokset heidän tärkeästä työstään, sekä toivottaa intoa ja menestystä siinä myös jatkossa", kiitteli Savola.

Puolustusministeri Savola vierailee alkuviikon aikana myös Ähtärin Räjähdekeskuksessa sekä Tikkakoskella Ilmasotakoulussa ja Tiedustelulaitoksella.

"Alueella on vahvaa puolustusosaamista, josta voidaan Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa olla tyytyväisiä. Tehtävät, joita niin Räjähdekeskuksessa kuin Ilmasotakoulussa hoidetaan ovat Suomen puolustuskyvyn ylläpidon kannalta keskeisiä, ja niistä on tärkeää pitää hyvää huolta osana valmiuttamme", päätti Savola.

Lue myös: