Suomen Ilmailuliitto hakee kumppaneita vuosien 2020 ja 2021 päälentonäytöksiin

I100_yleiso_1Suomen Ilmailuliiton hallitus on avannut yhteistyökumppanien haun päälentonäytöksiä 2020 ja 2021 varten. Tavoitteena on löytää yhteistyöstä kiinnostuneita liiton jäsenkerhoja  toteuttamiskumppaneiksi. SIL perusti keväällä 2018 Suomen Ilmailunäytös Oy:n, jonka yhtenä toimialana on ilmailunäytösten ja -tapahtumien järjestäminen.

Uuden konseptin mukaisesti näytöksen järjestäjänä toimii Suomen Ilmailuliitto. Liitto käyttää näytöksen toteuttamisessa Suomen Ilmailunäytös Oy:tä. SIL hakee näytöksen järjestämiseen yhteistyökumppaneiksi ensisijaisesti järjestämispaikkakunnan ilmailuyhdistyksiä ja toissijaisesti myös muita alan kerhoja.

Kerhot voivat nyt alustavasti ilmoittaa 2. syyskuuta mennessä, mikäli ne ovat kiinnostuneita lähtemään mukaan päälentonäytöksen toteuttamiseen. Ilmailuliiton hallitus käsittelee kerhojen ilmoituksia 8. – 9. syyskuuta.

Termi "Ilmailuliiton päälentonäytös" juontuu 90-luvulta. Tuolloin Ilmavoimat halusi keskittää pyynnöt ulkomaisten sotilasilma-alusten vierailuista sekä omista esityslennoistaan yhden toimijan hoidettavaksi. Luontevasti valinta osui Suomen Ilmailuliittoon.

Sittemmin tästä päälentonäytöksen yksinoikeudesta on luovuttu ja näytösjärjestäjät ovat jo vuosia voineet itse sopia ulkomaisten vieraiden kanssa. T.T.

Lue myös: