Trafi selvittää sakkausvaroittimien asennuksia ultrakevyisiin - koekonetta etsitään

KILA_2Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi aloittaa selvitystyön sakkausvaroitusjärjestelmän asentamisesta ja ohjeistamisesta ultrakevyisiin lentokoneisiin. Vastikään valmistuneessa harrasteilmailun riskikartoituksessa todettiin, että ultrakevyille lentokoneille on erityisesti vesilentotoiminnassa sattunut sakkausonnettomuuksia. Nyt niitä pyritään vähentämään kehitettävällä ohjeistuksella.

Selvitystyön tarkoituksena on tuottaa yleisesti julkaistavaa ohjemateriaalia sakkausvaroitinasennusten suunnittelun tueksi ultrakeveisiin lentokoneisiin. Asennuksen käytännön todentamista varten haetaankin vesilentokäytössä yleisintä tyyppiä edustavaa Ikarus C 42 -tyypin ultrakevyttä lentokonetta, johon toteutetaan sakkausvaroitinasennus kevään 2015 aikana.

Ultrakevyiden lentokoneiden lentokäsikirjat eivät kerro välttämättä mitään sakkauksesta ja sen lähestymisen oireista. Yleensä koneissa ole lainkaan sakkausvaroitusjärjestelmää.

"Jyrkkien 2 G:n kaartojen tekeminen kasvattaa sakkausnopeuden 1,4 kertaiseksi ja ylipaino vielä sitäkin suuremmaksi. Sitten ollaankin tilanteessa, jossa sakkausnopeus on yli 100 km/h", kertoi Suomen onnettomuustutkintakeskuksen ilmailuonnettomuuksien johtava tutkija Ismo Aaltonen Lentoposti.fi:lle kesällä 2013 ( Lentoposti.fi uutinen: Tiedon puute voi olla kohtalokasta harrasteilmailussa). 

Koeasennuksen suunnittelu- ja hyväksyntäkuluista vastaa Trafi. Yhdessä sovittavan sakkausvaroitinlaitteiston osien hankintakuluista, suunnitelman mukaisesta asennustyöstä ja koelennoista aiheutuvista kuluista vastaa koneen omistaja. Asennettu laitteisto jää lentokoneen omistajan omistukseen. Suunnittelutyön tekijänoikeudet jäävät Trafille materiaalin julkaisua varten.

Mahdollisten halukkaiden joukosta valitaan lähimpänä pääkaupunkiseutua käytettävissä oleva yksilö ja ensisijaisesti kone, jota käytetään vesilentotoiminnassa. Kone saa kuitenkin olla pyörävarustuksessa koelentojen aikana. Tarvittaessa valinta ratkaistaan sopivimpien ehdokkaiden joukosta arvalla.

Halukkuutensa voi ilmaista Liikenteen turvallisuusvirastolle seuraavan linkin ohjeistuksen mukaan: Ultrakevyt lentokone sakkausvaroitinasennusta varten

Lue myös: