Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara on kutsunut Suomen Liikennelentäjäliiton (SLL) sekä Finnairia edustavan Palta ry:n takaisin Bulevardille jatkamaan ratkaisun löytämistä lentäjien työehtosopimuskiistaan. Valtakunnansovittelijan mukaan paikalliset neuvottelut eivät ole edenneet. Lentäjien työehtokiistaan haetaan ratkaisua valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingin Bulevardilla tiistaina 7. tammikuuta kello 13.00 alkaen. Valtakunnansovittelijan mukaan paikallisissa neuvotteluissa Finnairin liikennelentäjiä koskevassa työriidassa ei ole edetty. Työtaistelutoimet ovat palaaneet voimaan jälleen joulutauon jälkeen. Tämän seurauksena valtakunnansovittelija on kutsunut riidan osapuolet eli SLL:n ja Palta ry:n, joka edustaa kiistassa Finnairia takaisin Bulevardille. Finnair kertoi 20. joulukuuta löytäneensä yhteisymmärryksen lentäjiä edustavan Suomen Liikennelentäjäliiton (SLL) kanssa, jonka seurauksena työtaistelutoimet jäivät joulutauolle. Nyt valtakunnansovittelijan antaman tiedon mukaan neuvotteluja on siis yritetty jatkaa paikallisesti ilman valtakunnansovittelijaa ja työntajaliitto Paltaa. Suomen Liikennelentäjäliitto SLL hylkäsi vuoden 2024 aikana kaksi valtakunnansovittelijan antamaa sovintoehdotusta. Työnantajaliitto Palta olisi hyväksynyt molemmat sovintoehdotukset. Finnairin lentäjien työehtosopimus päättyi 30.9.2024 eli ala on ollut sopimuksettomassa tilassa 1.10.2024 lukien. Finnair, Palta ja lentäjiä edustava Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) ovat neuvotelleet liikennelentäjiä koskevasta uudesta työehtosopimuksesta jo elokuusta 2024 lähtien. Työnantajaliitto vei omilla ratkaisuillaan paikalliset neuvottelut valtakunnansovittelijan toimistolle ensimmäisen kerran 4. marraskuuta 2024. Lue myös:
|
|||