Lentoliikennettä uhkaa tiistaina 14. huhtikuuta Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen SLSY:n julistama lakko ja Ilmailualan Unionin IAU:n. Lakon piiriin kuluisi Airpron matkustamohenkilökunta. Sitä edustava ammattiliitto Pro ei kuitenkaan hyväksy lakkoa ja muistuttaa sen olevan oikea sopimusosapuoli SLSY:n sijaan.
Ammattiliitto Pro toteaa tiedotteessaan, että ilmailualan rakennemuutos on lisännyt huomattavasti alalla toimivien yritysten määrää. Tästä syystä myös ilmailualalle neuvoteltujen opimusten ja neuvotteluosapuolten määrä on kasvanut.
Pro ei hyväksy tulevaa lakkoa, koska SLSY vaatii lakolla oman sopimuksensa noudattamista yrityksessä, jossa suurin osa matkustamohenkilöstöä kuuluu Prohon. Airpron henkilöstöllä on laillinen, voimassa oleva työehtosopimus. Se edellyttää olevansa jatkossakin mukana neuvotteluissa, kun Airpron matkustamohenkilökuntaa koskevista työehdoista neuvotellaan.
Pro kuitenkin myöntää, että nykyistä työehtosopimusta laadittaessa ei ole huomioitu riittävällä tavalla matkustamohenkilöstön työsuhteen ehtoja ja tarpeita. Yksikään sopimuksen allekirjoittajista ei edusta aidosti edellä mainittua henkilöstöryhmää.
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys on jättänyt uuden lakkovaroituksen samasta syystä. Työtaistelun on määrä toteutua 14.4.2015 klo 6-18 ja 15.4.2015 klo 6-18.
Ammattiliitto Pro ei osallistu myöskään 14.4.–15.4.2015 toimeenpantavaan lakkoon, mikäli se toteutuu. Airprossa työskentelevät Pron jäsenet eivät sen mukaan halua osallistua lakkoon.
"SLSY:llä ei ole neuvotteluoikeutta tilanteessa, jossa se ei edusta riittävää enemmistöä sopimuksen piiriin kuuluvasta henkilökunnasta. Matkustamohenkilöstön työehdoista tulee sopia mahdollisimman pian neuvottelemalla Pron kanssa" toteaa Ammattiliitto Pro tiedotteessaan.
Lue myös:
|
|||