Patrialta merkittävä tuki Tampereen teknillisen yliopiston lentokonetekniikan koulutukseen

Patria_flagsPatria ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) ovat sopineet yhteistyöstä lentokonetekniikan alalla. Patria on sitoutunut tukemaan TTY:n tarjoamaa koulutusta kymmenen vuoden ajan merkittävällä rahoituksella. Yhteistyön tavoitteena on tukea ja vahvistaa korkeatasoisen lentotekniikan suunnitteluosaamisen säilymistä Suomessa sekä lentotekniikkaan liittyvää tutkimusta.

”Patria on merkittävä ilmailuteollisuuden toimija sekä Suomessa että kansainvälisesti. Olemme jo jonkin aikaa olleet huolissamme lentotekniikan koulutuksesta Suomessa. Nykyinen Tampereen teknillisessä yliopistossa tarjottu 30 opintopisteen kokonaisuus lentotekniikan perusteista ei ole riittävä tulevaisuuden kannalta. Meillä on tarvetta alan huippuosaajille”, toteaa Aviation-liiketoiminnan johtaja Martti Wallin Patriasta.

 Suomessa eläköityy huomattava määrä diplomi-insinööritason lentokoneinsinöörejä seuraavien 5–10 vuoden kuluessa.

”Nykyaikainen kalusto on monimutkaista ja vaatii vahvaa osaamista ja poikkitieteellistä lähestymistä. Tämän lisäksi viranomaisorganisaatiot EASA ja EDA ovat asettaneet entistä tiukempia vaatimuksia suunnittelu-, huolto- ja valmistusorganisaatioille”, sanoo Wallin.

 ”Olemme erittäin kiitollisia saamastamme tuesta. Patrian rahoituksen avulla TTY saa lentotekniikan professuurin ja voi järjestää alan opetusta sekä vahvistaa tutkimusta”, kertoo teknisten tieteiden tiedekunnan dekaani Pauli Kuosmanen. 

 Tampereen teknillinen yliopisto on sitoutunut lentokonetekniikan opetuksen ja tutkimuksen pysyvään vahvistamiseen. Kuosmasen mukaan TTY:lle on kertynyt hyvää erityisosaamista alalta esimerkiksi kone- ja tuotantotekniikassa, materiaaliopissa sekä signaalinkäsittelyssä. Ensi vuonna yliopistossa voi opiskella lentokonetekniikkaa pääaineena ainoana yliopistona Suomessa.

Lue myös: