Lohtajan harjoituskokonaisuus on kaksivaiheinen. Toiminta käynnistyy ampumavaiheessa 15.–19.11., jonka aikana toteutetaan kovapanosammunnat ilmatorjunta-aseilla. Ampuvien joukkojen tarvitsema maalitoiminta tuotetaan Puolustusvoimissa mm. Banshee Jet 80+ ja Snipe -lennokeilla. Harjoitus etenee ampumavaiheen jälkeen 20.–24.11. toteutettavaan ilmaoperaatioiden torjuntavaiheeseen. Harjoituksen käyttöön on varattu laajasti ilmatilaa aina lentopinnalle 600 saakka. Harjoitus voi aiheittaa reittimuutoksia ja rajoituksia kaupalliselle lentoliikenteelle erityisesti Kokkola-Pietarsaaren, Kemin ja Rovaniemen osalta.
Harjoitukseen liittyy helikopteritoimintaa sekä muuta lentotoimintaa eri konetyypeillä koko harjoituksen ajan. Lentotoiminnassa käytetään omasuojaheitteitä eli silppua ja soihtuja, jotka saattavat näkyä ylimääräisinä kaikuina esimerkiksi säätutkassa sekä valopilkkuina taivaalla. Toiminta voi aiheuttaa lentomelua. IPH-harjoituksen tavoitteena on harjaannuttaa ja parantaa varusmiesten, reserviläisten ja henkilökunnan kykyä toimia monipuolisissa ja haastavissa poikkeusolojen ilmapuolustustehtävissä. Kyseessä on saapumiserän 2/22 ilmatorjuntajoukkojen keskeisin koulutustapahtuma.
Tulevassa harjoituksessa vietetään ilmapuolustusharjoitusten juhlavuotta. Syyskuussa tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Lohtajan Vattajanniemellä järjestettiin ensimmäinen ilmatorjuntatykistön harjoitus. Nykymuotoinen ilmapuolustusharjoitus on kehittynyt vuosien saatossa tuon harjoituksen pohjalta. Harjoitusjoukkojen moottorimarssit näkyvät liikenteessä. 14.11. 15.11. 17.11. 18.11. 19.11. 24.11. 07:00-16:00 Lue myös:
|
|||




