Emirates hakee lisää matkustamohenkilökuntaa ja järjestää rekrytilaisuuden Helsingissä tammikuussa 2023. Lentoliikenne toipuu vauhdilla ja osaavalle henkilökunnalle on kova tarve. Samaan aikaan Finnair käy muutosneuvotteluja matkustamohenkilökuntansa kanssa ja vähennystarve on pahimmillaan jopa 450 työpaikkaa. Lue lisää » |
|||
Etelä-Suomen aluehallintoviraston joulukuussa 2020 myöntämä ympäristölupa koskien Mäntsälä Aeron lentopaikkaa kaatui Vaasan hallinto-oikeudessa, kertoo Mäntsälän Uutiset. Lentokenttähankkeessa oli määrä rakentaa lentopaikka pienlentokoneita ja helikoptereita varten. Lue lisää » |
|||
Tulli on tutkinut Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksessa paljastunutta käteisrahan salakuljetusyritystä. Matkatavaroihin oli kätketty noin 300 000 euron arvosta käteistä, jonka epäillään olevan rikollisesta toiminnasta peräisin. Tapausta on tutkittu törkeänä rahanpesurikoksena. Lue lisää » |
|||
Finavian muutosneuvottelut koskien Savonlinnan lentoaseman henkilöstön tilannetta ovat päättyneet. Lentokenttäyhtiö aloitti muutosneuvottelut 13. joulukuuta, kun Savonlinnaan reittiliikennettä operoinut Transaviabaltika ilmoitti lopettavansa lennot ennen sopimuskauden päättymistä. Lue lisää » |
|||
Kiina avautuu laajemmin matkailulle lähes kolmen vuoden jälkeen 8. tammikuuta 2023, kun maa poistaa karanteenivaatimuksen maahansaapuvilta. Myös Hongkong helpottaa maahantulomääräyksiä. Kiinan avautumista on odotettu pitkään, kun maan on pitänyt kiinni nollatartuntalinjasta. Kiinan avautuminen on otettu vastaan ristiriitaisesti ja esimerkiksi Japani aikoo rajoittaa Kiinasta saapuvia lentoja ja testata kaikki matkustajat. Lue lisää » |
|||
SAS avaa huhtikuussa 2023 kaksi uutta kaukoreittiä Skandinaviasta Yhdysvaltoihin. SAS tuo kaukoreiteillä soveltuvat Airbus A321LR -kaperunkokoneet uusille reiteille Aalborgista ja Göteborgista New Yorkin Newarkiin. Molemmista kohteista on luvassa kolme viikkovuoroa. Lue lisää » |
|||
Museoviraston vuosittainen liikenteen kulttuuriperintöavushaku avautuu jälleen vuodenvaiheessa. Avustuksilla pyritään varmistamaan arvokkaiksi luokiteltujen liikenteen kulttuuriperintökohteiden asianmukainen hoito ja käyttö. Ilma-alukset pääsivät avustusten piiriin ensimmäisen kerran vuonna 2018. Lue lisää » |
|||
Siirtymäaika ja kansallisen lennokkimääräyksen voimassaolo päättyy vuoden 2022 lopussa, jolloin käyttöön tulee EU-asetuksen vaatimukset ja toimintamallit. Se tuo muutoksia mm. sallittuun lennätyskorkeuteen riippuen lennätyspaikasta. Lue lisää » |
|||
Lentoposti.fi kiittää lukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille Iloista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta 2023! Lue lisää » |
|||
Suomen Ilmailumuseo aloitti rahankeräyksen selvitäkseen reippaasti kohonneista sähkölaskuista. Tavoitteena on löytää yksityishenkilöitä ja yrityksiä, jotka auttaisivat ilmailumuseota selviämään talven yli. Edessä on kuitenkin aukioloaikojen supistaminen, jotta kuluja saadaan kuriin. Lue lisää » |
|||
Finavia käynnisti joulukuussa 2022 muutosneuvottelut Savonlinnan lentoasemalla lentoliikenteen keskeytymisen seurauksena. Valtion kilpailuttama ostopalveluliikenne Savonlinnan ja Helsingin välillä päättyi tilapäisesti 16. joulukuuta, kun Transaviabaltika lopetti lennot kesken sopimuskauden. Lue lisää » |
|||
Karjalan lennoston tukikohdan taistelunkestävyyttä kehitetään uudella hävittäjien nousutiellä osana Suomen sotilaallisen liikkuvuuden hanketta. Valtatie 9 Kelttu, Siilinjärvi -hankkeessa parannetaan myös Karjalan lennoston Rissalan tukikohdan liikenneyhteyksiä. Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaalla saapuvat lentomatkustajat ottaa vastaa tuttu valkopartainen ja punanuttuinen hahmo. Joulupukki ottaa lentomatkustajat vastaan lentoaseman tuloaulan Luoto-dioraaman äärellä, jota koristavat myös porot ja jouluinen tunnelma. Lue lisää » |
|||
Saksalainen lomalentoyhtiö Condor on vastaanottanut ensimmäisen uuden Airbus A330-900 -laajarunkokoneen. Kyse on samalla ensimmäisen A330neo -koneen toimituksesta Saksaan. Laivastouudistuksessa Condor vastaanottaa kaikkiaan 18 A330neo-perheen konetta, jonka lisäksi kapearunkolaivastoa uudistetaan 41 A320neo-perheen koneilla. Lue lisää » |
|||
Finnair lisää lentoja Helsingin ja keskeisten Aasian kohteiden välillä kesäkaudelle 2023. Finnair aloittaa lennot Osakaan yli vuoden tauon jälkeen kolmella viikkovuorolla ja lisää lentovuoroja Tokion Naritan lentoasemalle, Hongkongiin ja Delhiin. Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaan kehityshankkeet etenevät ja nyt terminaaliin on avattu uusi Dufryn Duty Free -myymälä, joka tarjoaa laajan tuotevalikoiman suomalaisten ja kansainvälisten matkustajien tarpeisiin. Uudistukset jatkuvat ja porttialueelle on odotettavissa myös uusi ravintolamaailma. Lue lisää » |
|||
Porin kaupunginhallitus päätti odotetusti esityksen mukaan valita edullisimman tarjouksen perusteella BASe Airlinesin operaattoriksi Porin ja Helsinki-Vantaan välille seuraaville kahdelle sopimuskaudelle. Kaupunginhallitus teki päätöksen asiassa etenemisessä kokouksessaan 19. joulukuuta 2022. Lue lisää » |
|||
Brasilian ilmavoimat (Força Aérea Brasileira) järjesti 19. joulukuuta 2022 seremonian Anápolisin lentotukikohdassa juhlistaakseen uusien Saab Gripen F-39 -hävittäjien käyttöönottoa ilmavoimien laivueessa. Kyseessä on merkittävä askel, sillä Brasilia siirtyy nyt eteenpäin Gripen-hävittäjien koelentovaiheesta. Lue lisää » |
|||
VTM Jessica Diktonius on nimitetty lentoasemayhtiö Finavian viestintä- ja markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1. maaliskuuta 2023 alkaen. Hän vastaa tehtävässään Finavian viestinnästä, yhteiskuntasuhteista ja markkinoinnista. Lue lisää » |
|||
Lapin matkailu vetää ja Pohjois-Suomen lentoasemilla on erittäin vilkasta. Lentoposti.fi vieraili Rovaniemen lentoasemalla yhtenä talvikauden vilkkaimpana viikonloppuna. Sunnuntaina 18. joulukuuta 2022 Rovaniemen lentoasemalla oli parhaimmillaan samanaikaisesti kymmenen matkustajalentokonetta ja operaatioita oli päivän mittaan kaikkiaan lähes 70. Lue lisää » |
|||
Finnairin Airbus A320-koneen ohjaamossa tehtiin havainto kärystä, joka johti miehistön ja matkustajien evakuointiin koneesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Pelastuslaitos saapui varmistamaan tilannetta. Matkustajakonetta oltiin valmistelemassa lennolle Helsinki-Vantaalta Milanoon. Lue lisää » |
|||
Porin kaupunki sai Porin ja Helsingin välisiä lentoja koskeneessa tarjouskilpailussa vastaukset neljältä operaattorilta määräaikaan eli 11. joulukuuta 2022 mennessä. Viides operaattori jätti tarjouksensa määräajan päättymisen jälkeen. Reittilentoliikenteen operaattorivalintaa käsitellään Porin kaupunginhallituksen kokouksessa 19. joulukuuta 2022. Lue lisää » |
|||
Lockheed Martin F-35B -hävittäjä joutui onnettomuuteen tehdessään 15. joulukuuta pystysuoraa laskeutumista Fort Worthin kentälle Teksasissa. Ohjaaja käytti heittoistuinta. Kone kuului vielä valmistajatehtaalle. Lue lisää » |
|||
NASAn Boeing 747SP eli lentävä SOFIA-avaruusteleskooppi (Stratospheric Observatory for Infrared Astronomy) museoitiin Arizonaan Pima Air & Space Museumiin. Siirtolento Nasan tutkimuskeskuksesta Kalifornian Palmadalesta Arizonan Tucsoniin toteutettiin tiistaina 13. joulukuuta 2022. Lue lisää » |
|||
Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat joulukuussa 2022 päässeet yhteisymmärrykseen ilmailualan osuudesta komission 55-valmiuspaketissa (Fit For 55), ja ne vahvistavat lailla ilmailualan panoksen EU:n tavoitteeseen vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää » |
|||
EU-komissio ehdottaa uusia sääntöjä, joilla parannetaan matkustajien ennakkotietojen (API, Advanced Passenger Information) käyttöä osana EU:n turvallisuusunionistrategian keskeisinä toimina. Matkustajia koskevat ennakkotiedot ovat auttaneet parantamaan rajatarkastuksia, vähentämään laitonta muuttoliikettä ja tunnistamaan turvallisuusriskin aiheuttavia henkilöitä. Lue lisää » |
|||
Pratt & Whitney on joulukuussa 2022 voittanut 115 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoisen sopimuksen F135-moottorin kehityshankkeesta, jossa uudistetaan moottorin ydinrakenteita. ECU-hankkeen (Engine Core Upgrade) on määrä varmistaa Lockheed Martin F-35 -hävittäjien tulevien suorituskykyparannusten toiminta riittävällä jäähdytyksellä ja tehontuotolla. Lue lisää » |
|||
Airbus suoritti 13. joulukuuta merkittävän koelennon uudella erittäin pitkille lennoille suunnatulle A321XLR-kapearunkokoneella. Kyseessä on uusin jatkokehitysversio A321neo- ja A321LR -koneista. Airbus A321XLR (F-WXLR, MSN 11000) kiersi Euroopan taivaalla huimat 13 tuntia ja 15 minuuttia. Lue lisää » |
|||
Saksan armeijan Bundeswehrin materiaalihankinnoista vastaava BAAINBw (Bundesamt für Ausrüstung, Informationstechnik und Nutzung der Bundeswehr) on 14. joulukuuta allekirjoittanut LOA-sopimukset Yhdysvaltain kanssa koskien 35 F-35A Lightning II -hävittäjän hankintaa. Saksa ilmoitti maaliskuussa 2022 korvaavansa uusilla F-35A -hävittäjillä Luftwaffen nykyiset Tornado-hävittäjät. Lue lisää » |
|||
Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt valituslupaa Ilmasotakoulun entiselle johtajalle joten hovioikeuden aiemmin antama päätös jää voimaan, kertoi Kaleva. Entinen johtaja tuomittiin virka-aseman väärinkäyttämisestä ja rangaistuksena oli 50 päiväsakkoa. Lue lisää » |
|||
Tasan 50 vuotta sitten 14.12.1972 kuumoduli Challengerin nousuosa starttasi kuusta Apollo 17 -lennolla. Sen jälkeen ei ihminen ole kävellyt toisella taivaankappaleella. Viimeisenä kuunkamaralta LM-alukseen nousi astronautti Gene Cernan, joka tultiin tuntemaan nimellä "the Last Man on the Moon". Lue lisää » |
|||
United Airlines tilasi Boeingilta 100 Dreamlineria ja solmi sopimuksen myös 100 Dreamlinerin optioista. Kyseessä on ilmailuhistorian suurin yhdysvaltalaislentoyhtiön tekemä laajarunkokonetilaus. Kaikkiaan United Airlines vastaanottaa nykyisten tilaustensa mukaan noin 700 kapea- ja laajarunkokonetta vuoteen 2032 mennessä. Lue lisää » |
|||
Lufthansa-konserni antoi positiivisen tulosvaroituksen ja nostaa vuoden 2022 tulosennustetta merkittävästi. Kysyntä lentomatkustuksen osalta on vahvaa ja matkustajatoimintojen keskituotot ovat selvästi koronaviruspandemiaa edeltäneen tason yläpuolella. Lue lisää » |
|||
Swiss (Swiss International Air Lines) uudistaa kaukoliikennelaivastoaan ja vuodesta 2025 lähtien sveitsiläisyhtiö ottaa käyttöön kaksimoottorisia A350 XWB -laajarunkokoneita. Viidellä uudella A350-900 -koneella korvataan pidemmällä aikavälillä kaukolennoilla nykyisin käytössä olevat nelimoottoriset Airbus A340-laajarunkokoneet. Lue lisää » |
|||
Puolustusministeriö on valtuuttanut Puolustusvoimat tilaamaan Bolide-ilmatorjuntaohjuksia. Tuotteet toimittaa ruotsalainen Saab Dynamics AB. Bolide-ohjuksia käytetään ilmatorjuntaohjusjärjestelmissä ITO05 (ASRAD-R, Advanced Short Range Air Defense RBS) ja ITO05M (RBS70). Lue lisää » |
|||
Sveitsiläiset Helvetic Airways ja Edelweiss lentävät talvikaudella 2022-2023 tilauslentoja Zürichistä Kittilään. Lappi on saavuttanut suuren suosion eurooppalaismatkustajien keskuudessa ja suoria lentoja on tarjolla merkittävästi. Helvetic Airways tarjoaa lentoyhteyden Kittilään myös loppukesästä 2023. Lue lisää » |
|||
Finnair on sopinut jatkoaikaa lainalle, jolle valtioneuvosto myönsi toukokuussa 2020 valtiontakauksen enintään 540 miljoonan euron osalta. Finnair on nostanut kyseisen lainan kokonaisuudessaan vuoden 2020 aikana. Nyt ilmoitetuilla muutoksilla Finnair pyrkii ylläpitämään tarvittavaa kassaa. Lue lisää » |
|||
SAS lisää Kööpenhamina-Shanghai -reitille toisen viikkovuoron 16. joulukuuta 2022. Lentoja Shanghaihin on joulun jälkeen tarjolla 6. tammikuuta 2023 lähtien kahdesti viikossa. Venäjän ilmatilan kiertävällä reitillä on käytössä Airbus A350-900 -kalusto. Lue lisää » |
|||
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi presidentin esittelyssä 9. joulukuuta 2022 kaikkiaan 49 uutta arvonimeä. Niiden joukossa oli kaksi uutta lentokapteenin arvonimen saanutta henkilöä.
Lue lisää » |
|||
Utin helikopteripataljoonan vuoden 2022 viimeinen pimeälentokoulutusviikko käynnistyy maanantaina 12. joulukuuta. Lentokoulutusta suoritetaan koulutusohjelmien mukaisesti NH90- ja MD500-helikoptereilla. Lennot keskittyvät pääsääntöisesti Utin läheisyyteen, mutta toimintaa on myös meri- ja rannikkoalueilla. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain ilmavoimien entinen hävittäjälentäjä ja laskuvarjohypyn ennätysmies Joseph "Joe" Kittinger on menehtynyt 94-vuotiaana 9. joulukuuta 2022. Kittinger piti vuosikymmenten ajan hallussaan maailman korkeimmalta tehdyn laskuvarjohypyn maailmanennätystä. Hän hyppäsi kaasupallosta yli 31 kilometrin korkeudesta vuonna 1960. Kittingerin poismenosta kertoi New York Times. Lue lisää » |
|||
Utin jääkärirykmentin koulutus- ja harjoitustoiminta kokoaa varusmiehiä, henkilökuntaa ja reserviläisiä eteläiseen Suomeen 12.-16. joulukuuta 2022. Harjoituksiin liittyy helikopterien lentotoimintaa, jota tapahtuu laajalti myös pääkaupunkiseudun alueella. Lue lisää » |
|||
Japanin hävittäjähanke etenee nyt yhdessä Italian ja Ison-Britannian kanssa. GCAP-yhteishankkeessa (Global Combat Air Programme (GCAP) on tavoitteena kehittää uuden sukupolven hävittäjäkone vuoteen 2035 mennessä. Japani kertoi vuonna 2020 aikovansa kehittää uuden hävittäjätyypin korvaamaan maan itsepuolustusilmavoimien JASDF:n nykyiset F-2 Viper Zero -hävittäjät 2030-luvun puolivälillä. Neuvotteluita hankkeen osalta oli tuolloin käynnissä eri osapuolten kanssa. Lue lisää » |
|||
Ulosottolaitos on perunut Polar Aviationin käytössä olevien kolmen liikesuihkukoneen takavarikot. Operaattorin mukaan takavarikointipäätös oli jo alunpitäen virheellinen. YLE kertoi lentokoneiden epäillyn olleen pakotelistalla olevien tahojen omistuksessa tai käytössä. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät harjoittelevat ruotsalaisten Gripen-, ranskalaisten Rafale- ja puolalaisten F-16-hävittäjien sekä yhdysvaltalaisen KC-46A Pegasus -ilmatankkauskoneen kanssa laajasti Itämeren alueella 7.‒8. joulukuuta 2022. Suomalaishornetien lentäjät saavat harjoituksissa ensimmäiset ilmatankkauskontaktit Pegasuksen kanssa. Lue lisää » |
|||
Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Malmin lentoaseman ystävät ry:n (MLY) valituslupahakemuksen koskien Helsingin hallinto-oikeuden heinäkuussa 2022 antamaa päätöstä Malmin lentoaseman suojelusta. KHO julkisti päätöksensä 7. joulukuuta 2022. Lue lisää » |
|||
Viimeinen nelimoottorinen Boeing 747 Jumbojet on 6. joulukuuta 2022 siirretty viimeistelyvaiheisiin Boeingin Everettin tuotantolinjalta. Tämä ikoninen konetyyppi muutti matkailumaailmaa 1970-luvulta lähtien. Viimeinen koneyksilö on Atlas Airille alkuvuodesta 2023 toimitettava 747-8F-rahtiversio. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain armeija valitsi Bell Textron V-280 Valor -tiltrotorin korvaamaan FLRAA-hankkeessa (Future Long Range Assault Aircraft) nykyiset UH-60 Black Hawk -helikopterit. Tavoitteena on turvata armeijan ilmakuljetuskykyjä 2030-luvun tarpeisiin. FLRAA-hanke on osa suurempaa uuden sukupolven ilmakuljetuskykyä ratkovaa FVL-hankketta (Future Vertical Lift). Lue lisää » |
|||
(Päivittynyt 21.03) Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari sekä Vapauden ristin ritarikunta ovat myöntäneet kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille. Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2022 saajien joukossa oli useita ilmailualan osaajia sekä sidosryhmäläisiä.
Lue lisää » |
|||
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2022 ylentänyt kenraalimajuri Mikko Heiskasen kenraaliluutnantiksi, prikaatikenraali Mika Kalliomaan kenraalimajuriksi, prikaatikenraali Jukka Jokisen kenraalimajuriksi, eversti Sami-Antti Takamaan prikaatikenraaliksi, eversti Jyri Raitasalon prikaatikenraaliksi ja lääkintäkommodori Juha-Petri Ruoholan lääkintälippueamiraaliksi. Ilmavoimat sai itsenäisyyspäivänä mm. kaksi uutta everstiluutnanttia. Lue lisää » |
|||
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ja mielenosoitukset näkyvät laajasti Helsingissä tiistaina 6.12.2022. Myös ilmailua rajoitetaan itsenäisyyspäivänä Helsingissä ja keskustan ylle on luotu lentokieltoalue. Lue lisää » |
|||
Erka Koivunen aloittaa lentoasemayhtiö Finavian kyberturvallisuusjohtajana 9. tammikuuta 2023. Hän vastaa Finavian tietoturva- ja tietosuojastrategian kehittämisestä ja toimeenpanosta sekä kyberturvallisuusjärjestelmästä. Lue lisää » |
|||
TUI aloitti Lapin talvilomakauden entistä suurempana ja yhtiö kuljettaa Suomen Lappiin talvikauden aikana lähes 50 000 lomamatkailijaa. Kauden avauslennolla 4. joulukuuta Rovaniemellä TUI:n uusin Boeing 737-8 (MAX) sai nimekseen Rovaniemi. Lunta matkustajakoneen uudelle nimelle ripotteli itse joulupukki. Rovaniemi on yksi TUIn suosituimmista talvilomakohteista. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimat juhlistaa Suomen 105. itsenäisyyspäivää paikallisilla itsenäisyyspäivän tilaisuuksilla ja ylilennoilla Jyväskylässä, Kuopiossa sekä Tampereella. Säävarauksella toteutettaviin ylilentoihin osallistuu paikkakunnasta riippuen Hornet- tai Hawk-kalustoa. Laajempi ylilento nähdään säävarauksella Haminassa osana itsenäisyyspäivän valtakunnallista paraatia. Lue lisää » |
|||
Northrop Grumman B-21 Raider -häivepommikone esiteltiin Kalifornian Palmdalessa Northrop Grummanin tehtailla järjestetyssä roll-out -tilaisuudessa. Kyseessä on Yhdysvaltain ensimmäinen uusi strateginen pommikone yli 30 vuoteen, ensimmäinen kuudennen sukupolven lentokone ja Yhdysvaltain ilmavoimien pommikonelaivueen uusi selkäranka. Lue lisää » |
|||
Lentoyhtiöt voivat tuoda viimeisimmän 5G-teknologian lentokoneisiinsa matkustajien käyttöön vanhemman mobiiliteknologian rinnalle. EU-komissio päivitti lentokoneiden matkaviestinnän taajuuksia koskevan täytäntöönpanopäätöksen ja määritti lennon aikana käytettävälle 5G-teknologialle tietyt taajuudet. Nähtäväksi jää siirtyykö nykyinen mobiililaitteiden lentokonetila historiaan. Lue lisää » |
|||
Malmin lentoaseman säilyttämistä ja kehittämistä kulttuuriperintö ja luontoarvot huomioiden tavoitteleva Malmin lentoaseman ystävät ry (MLY) valitsi syyskokouksessa yhdistykselle uuden puheenjohtajan. Tehtävässä aloittaa pitkän linjan kaupunginvaltuutettu ja entinen kansanedustaja Mika Raatikainen. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain onnettomuustutkintavirasto NTSB:n alustavan onnettomuustutkintaraportin mukaan lentonäytösjohtaja ei ollut käynyt ennen lentoa läpi ohjaajien kanssa korkeusporrastusvaatimuksia eikä lentäjiä ohjeistettu niiden osalta myöskään esityslennon aikana. Historialliset ilma-alukset Boeing B-17 Flying Fortress ja Bell P-63F Kingcobra törmäsivät ilmassa kesken esityslennon 12. marraskuuta 2022 Wings Over Dallas -lentonäytöksessä. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain ulkoministeriö on antanut hyväksyntänsä mahdolliselle FMS-kaupalle (Foreign Military Sale) Suomeen koskien olalta laukaistavia Raytheon FIM-92K Stinger -ilmatorjuntaohjuksia. Suomessa varusmiehet kuljettavat näitä ITO15-nimen saaneita Stinger-ohjuksia mönkijöillä ja nousevat tarvittaessa laukaisupaikkaan puiden latvojen ylle nostolavojen avulla. Lue lisää » |
|||
Mehiläinen osti Lapin Pelastushelikopteri ry:n alaisuudessa toimineen Lääkäriasema Aslakin toiminnot 29. marraskuuta 2022 allekirjoitetulla liiketoimintakaupalla. Osapuolten mukaan yrityskauppa parantaa lääkäriaseman asiakkaiden palveluita entisestään ja pelastushelikopteri Aslakin lääkinnälliset palvelut jatkuvat entiseen tapaan. Lue lisää » |
|||