Kiina ja Hongkong avaavat rajoja matkailulle - Japani ja USA ilmoittivat jo asettavansa rajoitteita kiinalaisille

koronatesti_1Kiina avautuu laajemmin matkailulle lähes kolmen vuoden jälkeen 8. tammikuuta 2023, kun maa poistaa karanteenivaatimuksen maahansaapuvilta. Myös Hongkong helpottaa maahantulomääräyksiä. Kiinan avautumista on odotettu pitkään, kun maan on pitänyt kiinni nollatartuntalinjasta. Kiinan avautuminen on otettu vastaan ristiriitaisesti ja esimerkiksi Japani aikoo rajoittaa Kiinasta saapuvia lentoja ja testata kaikki matkustajat.

Kiina helpottaa maahantuloa alkaen 8. tammikuuta 2023 kello 12.00 maahansaapuvien matkustajien osalta. Heiltä ei enää vaadita karanteenia tai koronatestiä Kiinassa. Matkustajille riittää 48 tuntia ennen lentoa otettu koronavirutesti, jonka tulos on negatiivinen. Kiinan maahantuloviranomaisten havaitsemissa poikkeuksissa matkustajilta todettava positiivinen koronavirustesti johtaa omaehtoiseen karanteeniin. Kiina tiedotti tulevista muutoksista 27. joulukuuta 2022.

Hongkongin terveysviranomaiset tutkivat 28. joulukuuta 2022 kaikkiaan 19689 positiivista koronatestitulosta. Päivää aiemmin positiivisia tuloksia oli saatu 17 636 kappaletta. Hongkongin viranomaiset tuomitsivat viimeksi kaksi karanteenimääräystä rikkonutta 60 ja 120 tunnin yhdyskuntapalveluun. Hongkongissa jo 2,5 miljoonaa ihmistä on sairastunut Covid-19 -virustaudin ja sen odotetaan antaaneen vahvan immuniteetin.

Hongkongin viranomaiset luopuvat 29. joulukuuta 2022 nykyistä määräyksistä koskien sosiaalisen etäisyyden pitämistä, rokotepassivaatimusta ja koronapotilaiden kanssa tekemisissä olleiden eristämistä. Maahan saapuvilta matkustajilta ei enää vaadita PCR-testiä vaan sen osalta vaatimus korvataa pika-antigeenitestillä, joita tulee ottaa viitenä päivänä Hongkongiin saapumisen jälkeen. Maskivaatimuksesta Hongkong ei toistaiseksi luovu.

Hongkongin tavoite on avata normaali matkailu myös Manner-Kiinan osalta vaiheittain kohti täyttä vapautta, joka todennäköisesti koittaisi ennen tammikuun 2023 puoltaväliä.

Japani aikoo rajoittaa Kiinasta suoraan Japaniin saapuvia lentoja ainoastaan Tokion Naritaan ja Hanedaan sekä Osakan Kansain ja Nagoyan Chubun lentoasemille. Kiinasta saapuviin matkustajiin kohdistetaan myös koronatestivaatimus. Positiivisen tuloksen saaneet ja oireiset matkustajat asetetaan seitsemän vuorokauden karanteeniin ja ilman oireita positiiviseksi testatut määrätään viiden päivän karanteeniin.

Lisäksi Yhdysvallat ilmoitti 28. joulukuuta vaativansa Kiinasta, Hongkongista tai Macaosta sekä kolmansien maiden kautta kiertävien Kiinasta lähtevien matkustajien testivaatimuksista, jotka tulevat voimaan 5. tammikuuta 2023. Matkustajilta vaaditaan korkeintaan kaksi päivää vanha negatiivinen PCR- tai antigeenitestitulos.

Euroopassa ainakin Italia on ilmoittanut kohdistavansa valvontatoimia Kiinasta saapuviin matkustajiin. Suomessa THL ei näe syytä rajoituksille, jotka eivät kuitenkaan pitäisi virusta pois maasta.