Lentoyhtiö Air Leap lopetti lennot Tukholman ja Turun väliltä. Yhtiön mukaan lennot loppuisivat maanantaina 18. marraskuuta. Matkustajamääriä ei saatu kannattavalle tasolle ja lennot loppuvat. Reittiyhteyden lopettamisesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. Air Leap kertoi heinäkuussa 2019 aloittavansa lennot Turun ja Tukholman Arlandan välillä elokuussa 2019. Ilmoituksen mukaan luvassa oli kymmenen viikkovuoroa Saab 340B -potkuriturbiinikoneella. Viimeinen lento Turku-Tukholma -reittivälillä lennettiin jo perjantaina 15. marraskuuta. Air Leap tiedotti, että yhtiö ei saanut päivittäisille lennoilleen riittävästi matkustajia eikä varauskirja näyttänyt suunnan menevän parempaan. Air Leapin toimitusjohtaja Magnus Ivarsson kommentoi olevansa surullinen tekemästään päätöksestä. "Reittiyhteydellä odotettiin enemmän kysyntää. Lopettaminen oli sen takia luonnollinen valinta ja yhtiö keskittyy muihin reitteihin", kommentoi Ivarsson yhtiön tiedotteessa. Air Leap ottaa yhteyttä jo lipun ostaneisiin asiakkaisiin joiden kanssa sovitaan lipun hinnan palautuksesta. Air Leap on lentänyt reittiä Tukholman ja Maarianhaminan välillä lokakuusta 2018 lähtien. Yhtiö lentää Maarianhaminasta myös Turkuun. Air Leapin nykyisiä reittejä ovat Arlanda-Jöngköping, Arlanda-Oslo, Arlanda-Marianhamina, Maarianhamina-Turku, Ørland-Oslo ja Rörås-Oslo, joka alkaa huhtikuussa 2020. Air Leap on tuore alueellinen lentoyhtiö, joka on aiemmin operoinut NextMove -nimellä Norjassa reittiä Ørlandin ja Oslon välillä. Toiminnan laajentuessa Ruotsiin nimeksi vaihtuu LEAP. Yhtiön omistaa norjalainen Olsen Gruppen AS. Lue myös:
|
|||