AirBerlinille perinteinen joulukone - myös kuusikuljetus toimii jälleen

AB_joulukone_2014_2AirBerlin aloittaa joulukauden perinteisesti esittelemällä uuden jouluaiheisin erikoismaalauksen. Uuden Boeing 737-800 (D-ABML) -koneen runkoa koristaa suuri Flying home for Christmas - maalaus. Erikoiskoneella operoidaan ympäri yhtiön verkostoa. Myös yhtiön perinteinen ilmainen joulukuusien kuljetus jatkuu.

AB_joulukone_2014_1Boeingiin maalattu joulumaisema on korkeudeltaan 2,3 metriä ja pituutta sillä on lähes koko koneen rungon verran  18,7 metriä. Maalauksen alle on kirjailtu Flying home for Christmas - teksti. Kyseessä on suurin teos, jonka kuvataiteilija Thies Schwarz on koskaan maalannut.

Tämänvuotinen eriskoiskone esiteltiin Berliinin Tegelin lentokentällä 27. marraskuuta. Matkustajat yllättyivät, kun terminaalin C lähtöportit 44 ja 45 muuttuivat hetkessä jouluiseksi talvimaisemaksi. Myös AirBerlinin henkilökunta oli pukeutunut enkeleiksi ja haltijoiksi jakaen hehkuviiniä ja suklaasydämiä noin 700 matkustajalle.

AB_joulupukki_2014_1Ensilennon joulukone teki torstaina 27. marraskuuta Tegelistä Tukholmaan ja perjantaina se kävi jo ensimmäisen kerran Suomessa. Kone kiertää AirBerlinin reittiverkostossa joulun aikana. Sen matkaa voi seurata mm. Twitterissä hastagillä #airberlinXMAS.

Vuoden 2014 joulukone jatkaa perinnettä, joka alkoi vuonna 2010. Tuolloin AirBerlin esitteli digitaalisen joulukoneen verkkosivuillaan. Asiakkaat toivoivat kovasti oikeaa joulukonetta ja yhtiön on toteuttanut toiveet sen osalta vuodesta 2011 lähtien.

Joulupukin virallinen lentoyhtiö Finnair otti joulupukin mukaan koneidensa väritykseen pitkästä aikaa kuluvalle joulukaudelle. Kahta Finnairin A321-konetta koristaa joulupukin virallinen logo.


Joulukuusi matkaan

AB_joulukuusi_2014AirBerlin jatkaa myös tarjoustaan ottaa joulukuusi mukaan yhtiön kansainväliselle lennolle. Joulukuusen voi ottaa mukaan ilmaiseksi mikäli matkustaja ilmoittaa sen kuljettamisesta lentoyhtiölle 48 tuntia ennen koneen lähtöaikaa.

Joulukuusenkuljetuspalvelu on ollut erityisen suosittua Espanjaan matkustavien osalta. Joulukuusen voi ottaa mukaan myös yhtiön kaukolennoille.