Aurinkoenergian voimalla lentävä Solar Impulse 2 (SI2) on saapunut Havaijille pitkän noin neljä vuorokautta ja 22 tuntia kestäneen lennon päätteeksi. Haasteellinen Tyynenmeren ylitys oli säätilan paranemista odoteltavien mutkien takia 8279 kilometrin mittainen. SI2 rikkoi lennollaan useita ennätyksiä. SI2 nousi ilmaan Japanin Nagoyan Komakin lentokentältä 28. kesäkuuta kello 18.03 UTC-aikaa. Yksipaikkaista konetta tällä etapilla ohjannut André Boschberg laskeutui historillisen lennon päätteeksi Havaijin Kalaeolan lentokentän kiitotielle 04R aamun jo valjettua perjantaina 3. heinäkuuta kello 15.55 UTC-aikaa eli kello 05.55 paikallista aikaa. Ennen lähestymistään SI2-kone oli odotuskuviossa lentokentän läheisyydessä valokuvaamista varten. Konetta kuvattiin mm. helikopterista käsin. Sen jälkeen koneella tehtiin vielä yksi ympyrä lentokentän yllä ennen laskua. Maailmanympärimatkan kenties haastellisimman etapin suorittaminen on suuri voitto koko Solar Impulse 2 -ryhmälle ja sen perustajalle Bertrand Piccardille. Hän toimii hankkeen aikana SI2-koneen toisena ohjaajana. "Lentokonettamme ei ole suunniteltu kuljettamaan matkustajia vaan viemään viestiä. SI2-koneessa käytetyn puhtaan teknologian maailmanlaajuinen käyttöönotto puolittaisi maailman energian kulutuksen ja CO2-päästöt", sanoi Piccard. SI2-koneen teknologia auttoi ennätyksen tekemisessä mutta omanlaisensa ennätys oli myös Boschbergin lähes viiden vuorokauden mittainen aika vain 3,8 neliömetrin kokoisessa ohjaamossa. Hänen tehtävänään oli lennon aikana huolehtia SI2-koneen energiatarpeen lisäksi omasta hyvinvoinnistaan ja energiatasosta. Lämpötila yläkorkeuksissa on hyvin kylmää, joten varustauminen olosuhteisiin on ollut erittäin tärkeää. Matkallaan Boschberg nukkui pääsääntöisesti vain 20 minuutin pätkissä. Autopilotti ohjasi konetta tällä aikaa ja johtokeskus seurasi matkan etenemistä. Tyynen valtameren ylityksen aikana mutki matkaan toi sään lisäksi, väsymys sekä tekniset ongelmat, jotka kuitenkin onnistuttiin ratkaisemaan. Lento Nagoyasta Havaijille rikkoi myös vanhoja ilmailuennätyksiä. Kyseessä on matkaltaan ja kestoltaan pisin aurinkoenergialla suoritettu yksittäinen lento sekä pisin yksipaikkaisen koneen lento. Ennätyslennon virallinen kesto oli 117 tuntia ja 52 minuuttia. Keskinopeus lennolla oli 61,69 km/h ja lentosuunnitelman mukainen reitin pituus oli 7212 kilometriä. Korkeimmillaan SI2 oli 28 000 jalassa eli noin 8600 metrissä. Vanha yksinlentoennätys oli vuodelta 2006 seikkailija Steve Fossetin nimissä. Hän lensi maailman ympäri Virgin Atlantic Global Flyer -koneellaan 76 tunnissa. Matkalla maailman ympäri Solar Impulse 2 pyrkii lentämään maailman ympäri aurinkovoimalla ilman pisaraakaan polttoainetta. Seuraavalla etapilla koneen Havaijilta Arizonan Phoenixiin ohjastaa Bertrand Piccard. Edessä on sen jälkeen lento Yhdysvaltain halki sekä Atlantin ylitys takaisin lähtökentälle Abu Dhabiin, josta seikkailu alkoi 9. maaliskuuta. Solar Impulse 2 -kone on kärkiväliltään suurempi kuin Boeing 747. Aurinkolentokoneen siipien kärkiväli on huimat 72 metriä ja silti se on 2300 kg painoisena kevyempi kuin perheauto. Kone kykenee lentämään 35 000 kilometriä sekä todistetusti ylittämään valtameret. Si2-koneen siipien yläpinnoilla on 17 248 aurinkokennoa, joiden paksuus on vain 135 micronia. Kone on varustettu neljällä 17,4 hevosvoimaisella sähkömoottorilla, joiden hyötysuhde on huimat 94 prosenttia. Lentosarjan kulkua seurataan tarkasti Monacossa sijaitsevasta Mission Control Centeristä, jossa paikalla ovat tehtävän johtajan lisäksi sääennustajat, insinöörit, mallintajat, satelliittiyhteysryhmä, lennonjohto, PR-ryhmä ja SI TV-ryhmä. Lue myös:
|
|||