EADS:n kasvu kiihtyy

A380EADS:n vuoden 2011 tulos oli odotettua parempi. Vaikka makrotaloudellinen ympäristö oli epävakaa, EADS jatkoi kasvuaan. Tähän vaikuttivat varsinkin hyvällä tasolla pysyneet lentoliikenneluvut. Länsimaiden puolustusmarkkinat olivat odotetusti ahtaalla.
Vuonna 2011 saatujen tilausten arvo nousi 131 miljardiin euroon, jolloin tilauskanta kasvoi ennätykselliseen 541 miljardiin euroon (2010: 448,5 miljardia).

Vuoden liikevaihto oli 49,1 miljardia euroa, mikä merkitsee seitsemän prosentin kasvua edellisvuodesta.

EBIT ennen kertaluontoisia eriä oli noin 1,8 miljardia euroa Airbusin tuotannossa olevien lentokoneiden ja Airbus Militaryn sekä Eurocopterin kaupallisten tuotteiden ja palvelujen hyvän tuloksen ansiosta. Kassavirta oli edelleen vahva: nettokassavarat nousivat 11,7 miljardiin euroon.

”Vuonna 2011 EADS menestyi odotettua paremmin ja osoitti olevansa terve kasvutarina. Kaupallisista lentokoneista saadut tilaukset nostivat tilauskantamme uuteen ennätykseen. Olen myös iloinen siitä, että kaupallisten helikoptereiden markkinat ovat myös saaneet selvästi uutta vauhtia. Vahva kassavirtamme suojaa yhtiötä ja mahdollistaa yritysostot varsinkin palvelualalla. Nyt EADS on valmiina parantamaan kannattavuuttaan”, EADS:n pääjohtaja Louis Gallois sanoo.

“Vuoden 2012 johtomme keskittyy edelleen avainohjelmiimme ja etenkin A350:een. Meidän on myös seurattava epävarmaa taloustilannetta sekä hallitusten kanssa tulevaisuuden puolustushankinnoista käytävien keskustelujen tuloksia. On erittäin tärkeää, että nämä keskustelut varsinkin Saksassa päätyvät nopeasti molempia osapuolia hyödyttävään tulokseen.”

EBIT ennen kertaluontoisia eriä nousi merkittävästi vuodesta 2010 huolimatta tutkimus- ja kehityskulujen kasvusta ja epäsuotuisasta dollarin kurssista. Tutkimus- ja kehityskulut nousivat 3 152 miljoonaan euroon vuoden  2010 2 939  miljoonasta. Suurimpiin kohteisiin kuuluivat Airbusin A350 XWB -ohjelma sekä Cassidianin miehittämättömien ilma-alusten ohjelma ja Eurofighter-tutkatoiminnot.

Vuoden 2012 ohjeistus perustuu siihen, että konserni odottaa maailmantalouden ja lentoliikenteen kasvavan ennusteiden mukaisessa ja arvioi dollarin vaihtokurssin olevan 1 euro = 1,35 dollaria.

Kuluvan vuoden aikana Airbusin odotetaan toimittavan 570 lentokonetta. Tilausten määrän arvioidaan ylittävän toimitusmäärät. Näin EADS:n liikevaihdon odotetaan kasvavan yli kuusi prosenttia. Konsernin EBIT ennen kertaluontoisia eriä nousee todennäköisesti merkittävästi yli 2,5 miljardiin dollariin Airbusin ja Eurocopterin volyymien kasvun, Airbusin kehittyneen hinnoittelun ja A380-parannusten takia.