Ei suurta edistymistä Airpro-kiistassa - edellytykset neuvotteluiden jatkamiseksi olemassa

iau_logoAirpron työehtoja koskevan työriidan sovittelu jatkui maanantaina ja edelleen jatkuu tiiviisti heti tiistaina 14. maaliskuuta. Pitkän kiistan seuraava työnseisaus uhkaa perjantaina 17. maaliskuuta.


Ilmailualan Unioni IAU:n ja Airpro Oy:n välistä työriitaa on soviteltiin tiiviisti maanantaina. Neuvottelut IAU:n ja työnantajaa edustavan Paltan kanssa alkoivat aamulla kello 10 ja ilta kahdeksan aikaan. Riidan sovittelua jatketaan tiistaina 14.3.2017 klo 10.

Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan tilanne on edelleen vaikea, mutta työriidan ratkaisemiseksi tehdään nyt lujasti työtä.

"Käänteentekevää edistymistä ei neuvotteluissa edelleenkään ole tapahtunut, mutta edellytykset jatkaa neuvotteluja ovat kuitenkin olemassa", kertoo Helle tilanteesta.

Työriita koskee Airpro Oy:ssä noudatettavia työehtoja. Riidan ytimessä on erityisesti kysymys siitä, mitä ja kenen sopimaa työehtosopimusta Airpro Oy:n tuottamissa maapalveluissa noudatetaan. Pöydällä on valtakunnansovittelijan mukaan myös muita riitakysymyksiä.

Seuraavia työnseisauksia on ilmoitettu perjantaille 17. maaliskuuta, keskiviikolle 22. maaliskuuta, torstaille 23. maaliskuuta ja perjantaille 24. maaliskuuta.

Lue myös: