(päivittynyt) Associated Aviationin Embraer 120 Brasilia -potkuriturbiinikone (5N-BJY) on syöksynyt maahan Nigerian pääkaupungissa Lagosissa 3. lokakuuta. Kone oli juuri noussut ilmaan. Embraer syttyi tuleen maahansyöksyn jälkeen. Tiedot vaihtelevat, mutta koneessa olleista menehtyi ilmeisesti ainakin 16 ihmistä. Koneessa oli ilmeisesti 20 henkilöä. Embraer nousi lennolle Lagos Murtala Muhammed International Airportin (DNMM) kiitotieltä 18L. Sen päämääränä oli Akure noin 250 kilometrin päässä. BBC:n mukaan silminnäkijät ovat kertoneen koneen menettäneen toisen moottorinsa tehot nousuvaiheessa. Twitteriin lähetettyjen kuvien mukaan kone paloi pahoin onnettomuuden jälkitilanteessa. Embraer syöksyi maahan lähelle lentokentän polttoainevarastoaluetta. Twitter-viestin mukaan kone olisi ollut kuljettamassa entisen kuvernöörin Olusegun Agagun ruumista haudattavaksi Akureen. Muut koneessa olleet olivat vainajan omaisia. Associated Aviationilla on neljä Brasiliaa. Lisäksi yhtiö operoi kahta Hawker 125 -konetta ja yhtä Learjetiä. Lisäksi sillä on kaksi Boeing 727-200F -rahtikonetta. Lagos on yhtiön kotikenttä.
Kuvia onnettomuuskoneesta: Twitter ja Twitter Aviation Safety Network: Storify-kuvalinkki Lue myös:
|
|||