Ensimmäinen uuden kustantajan Siivet-lehti livahti irtonumeromyyntiin etuajassa

siivet_12015_2Siivet-lehteä kustantanut Apali haettiin konkurssiin syksyllä 2014. Pesä myi oikeudet JFI Airshow Oy:lle, joka halusi pitää lehden elossa. Taustalla ovat tahot, jotka vastaavat myös Jämi Fly In -tapahtumasta. Ensimmäinen uuden kustantajan lehti on jo ostettavissa ainakin suurimmista Lehtipisteistä. Uudet tilaajat saavat lehtensä vasta ensi viikolla, sillä irtonumerot lipsahtivat myyntiin viikon etuajassa. Lentoposti.fi kävi ostamassa painotuoreen Siivet-lehden.

"Lehtipiste laittoi lehdet myyntiin eilen, vaikka piti laittaa vasta viikon päästä. Lehtipiste pahoittelee tilannetta ja me kans, ainahan lehden pitäis olla tilaajilla ennen kuin kioskeissa", pahoiteltiin Siivet-lehden Facebook-sivulla torstaina 19. helmikuuta.

Alunperin lehden ilmestymispäiväksi oli aiottu 25. helmikuuta. Se on irtonumeromyynnissä 22. huhtikuuta asti.

Lentoposti.fi käväisi perjantaina Lehtipisteessä ostamassa ennakkotutustumista varten uuden kustantajan ensimmäisen Siivet-numeron 1/2015. Ensivaikutelma vielä hennosti painomusteelta tuoksuvasta lehdestä oli, että se tuskin aiheuttaa vieroitusoireita aiemmille lukijoille.

Sekä ulkoasu että sisältö ovat tutunoloisia. Painolaatu ja värien toisto kuvissa ovat kohdallaan, sillä lehti painetaan Editassa. Sivuja on 64 ja paksun paperin ansiosta liimasidottu lehti tuntui jämäkältä kädessä.

Kustantajan taholta tosin vihjaistiin, että painomateriaaliksi valikoitui näin alussa jopa hieman liiankin tukeva paperilaatu, joten postimaksujen kurissa pitämiseksi se jatkossa lienee hieman kevyempää.

Lehden sisältö vaikuttaisi ensiselaamisella painottuvan pitkälti sotilasilmailuun, mutta toki muutakin löytyy. Kansikuvajuttuna on Tähtäimessä Fouga Magister, joka kertoo valokuvaaja Marko Rintasesta ja hänen Fouga-harrastuksestaan.

Muita kansiotsikkoja ovat Hidas, kallis paras: F-35; Malmi elää!; Suomalainen taitolentokone ja Texan testilennolla. Myös simulaattorilentäminen on lehdessä edustettuna.

Monet kirjoittajista ja kuvaajista ovat tuttuja jo aiemmista Siivet-numeroista. Samaten useat aiemminkin julkaisussa nähdyt mainostajat ovat lähteneet mukaan.

siivet_12015_1Uudesta numerosta löytyy myös Ilmavoimien entisen komentajan Heikki Nikusen laatima lehden perustajan Rauni Vainion In Memoriam -muistokirjoitus sekä alusta asti mukana olleen Hasse Vallaksen katsaus Siivet-lehden alkuvaiheisiin (kuva oikealla).

"Tämä numero on perinteitä kunnioittaen sotilasilmailupainotteinen mutta tulevissa numeroissa kerromme monipuolisemmin ilmailun eri osa-alueista", vakuuttaa nopealla varoitusajalla tehtävään heittäytynyt päätoimittaja Taneli Äikäs ensimmäisen numeron pääkirjoituksessa.

"Aloitin katsomalla Wikipediasta mitä päätoimittaja tekee", Äikäs kertoi Siivet-lehden oikeuksien hankintaprosessista Lentoposti.fi:lle.

Tästä huolimatta ainakaan nopean ensimmäiseen numeroon tutustumisen perusteella ei ole syytä suurempaan huoleen. Toki päätoimittajan tukena on runsaasti alan kokemusta omaava taustaryhmä, jonka jäsenistä monet ovat tehneet Siivet-lehteä aiemminkin.

Tilausten osalta uusi Siivet on joutunut aloittamaan puhtaalta pöydältä, koska tilaajarekisteri ei kuulunut kauppaan. Tilanne on luonnollisesti haasteellinen kaikkien painettujen lehtien kamppaillessa netin ilmaistarjonnan, painokustannusten ja kasvavien postituskulujen kanssa.

Kuluvana vuotena uutta Siivet-lehteä aiotaan julkaista kaikkiaan kuusi numeroa. Kestotilaus maksaa 47,50 euroa, vuosikerta 54 euroa ja irtonumero 8,90 euroa.

Edellisen kustantajan aikaisten tilausten mahdollisesti toimittamatta jääneistä numeroista vastaa Apali Oy:n konkurssipesä, ei JFI Airshow Oy.

Konkurssi ja huutokauppa

apali_siivet_0314_apaliSiivet perustettiin vuonna 1986. Taustalla oli Ilmavoimissa työskenteleviä henkilöitä. Lehden tavoitteena oli ainakin jossain määrin kilpailla Suomen Ilmailuliiton julkaiseman Ilmailu-lehden kanssa enemmän sotilasilmailuun painottuvalla sisällöllä.

Enimmillään vuosikertaan kuului kahdeksan numeroa. Viime aikoina Siivet ilmestyi kuusi kertaa vuodessa. Huutokauppailmoituksen mukaan julkaisulla oli loppuvaiheessa 1700 kestotilaajaa sekä noin 200 vuositilaajaa.

Apalin perustaja Rauni Vainio menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen elokuussa 2014. Yhtiö asetettiin konkurssiin marraskuussa. Viimeiseksi numeroksi jäi kesäkuussa ilmestynyt Siivet 3/2014 (kuva).

JFI Airshow Oy osti 28. marraskuuta konkurssipesältä Siivet-lehden julkaisuoikeudet Huutokaupat.com -sivustolla.

apali_kirjat"Kun marraskuun alussa huomasimme Lentoposti.fi -uutissivustolta jutun Apalin kustantamien Siivet- ja Kaliberi -lehtien julkaisuoikeuksien huutokaupasta, päätimme hetken tuumailun jälkeen ryhtyä leikkiin mukaan", kerrottiin tuolloin Jämi Fly In -tapahtuman nettisivuilla.

Jämi Fly In & Airshow -tapahtuman ja Apalin välinen yhteistyö käynnistyi jo vuonna 2008, jolloin julkaistiin ensimmäisen kerran tapahtuman liitenumero Siivet-lehden välissä.

Apalin mm. ilmailua ja militariaa käsitteleviä kirjoja on ollut myynnissä merkittävällä alennuksella Kirjapörssi-ketjun pisteissä (kuva yllä). Tälle kustannustoiminnalle ei liene luvassa jatkoa. Jo käynnissä olleita kirjaprojekteja on tiettävästi päätynyt muiden kustantajien työstettäväksi. +TT+

Lue myös Lentoposti.fi:n aiempia juttuja aiheesta: