Finavia muutti johtamisjärjestelmäänsä - Helsinki-Vantaalle tulossa uusi johtaja

LentoasemaFinavia selkiyttää toimintaansa uudistamalla johtamisjärjestelmäänsä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa konsernipalveluiden ja esikuntatoimintojen tukea yhtiön liiketoiminnalle.

Finavian konsernipalvelut ryhmitellään 19.3. alkaen seuraavasti ja vastuuhenkilöt kuuluvat yhtiön johtoryhmään.

Taloudesta, hankinnoista ja IT:stä vastaa talousjohtaja Kirsti Lehtovaara-Kolu. Hän on toiminut Finavian talousjohtajana vuodesta 2008 alkaen.

Riskienhallinnasta, turvallisuudesta, laadusta ja valtionilmailusta vastaa johtaja Juha-Pekka Pystynen. Hän vastaa myös vastuualueensa viranomaisyhteistyön toteuttamisesta. Pystysen johdolla Finaviassa käynnistetään selvitystyö yhtiön turvallisuuteen ja riskienhallintaan liittyvien toimintojen kehittämiseksi. Pystynen jatkaa tehtävässään Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtajana siihen asti, että lentoasemalle on nimitetty uusi johtaja.

Tekniikka- ja ympäristöasioista vastaa jatkossa liiketoimintajohtaja Henri Hansson. Vastuualueen toimintakenttä täsmentyy Hanssonin johdolla tehtävän selvitystyön aikana. Henri Hansson jatkaa lentoasemaliiketoiminnan johdossa. 

Finavian esikuntatoimintoja ovat 19.3. alkaen henkilöstöasiat, viestintä, lakiasiat ja markkinointi.

Esikuntatoiminnoista johtoryhmään on nimitetty uusina jäseninä 19.3. alkaen henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen ja lakiasiainjohtaja Petteri Nissilä. Johtoryhmään kuuluvat edelleen markkinointijohtaja Kimmo Ruotsalainen ja viestintäjohtaja Mikko Saariaho.

Finavian varatoimitusjohtajan tehtävää aiemmin hoitanut Ari Haapanen jatkaa Airpron toimitusjohtajana.

Kaikki johtoryhmän jäsenet raportoivat toimitusjohtajalle.

”Tavoitteenamme on luoda konsernipalveluihin ja esikuntatoimintoihin mahdollisimman yksinkertainen toimintamalli, joka tukee koko Finaviaa asiakkaiden kustannustehokkaassa palvelemisessa. Tämä edellyttää sitä, että eri toimintojen vastuut ja velvollisuudet ovat mahdollisimman selkeät. Samalla kiinnitämme huomiota siihen, että konsernipalvelut ja esikuntatoiminnot kytkeytyvät vahvasti mukaan liiketoimintatavoitteisiimme. Näin varmistamme, että suuntaamme voimavarat tehokkaasti lentoyhtiöiden ja lentomatkustajien hyväksi”, toimitusjohtaja Kari Savolainen toteaa.