Finnair valmistautuu liikenteensä kasvuun ja palkkaa vuoteen 2020 mennessä noin 200 uutta lentäjää vakituiseen työsuhteeseen. Finnairin kasvustrategian selkärankana ovat yhtiön tilaamat 19 uutta Airbus A350 XWB -konetta, joista ensimmäiset liittyvät laivastoon tänä syksynä.
"Lentäjät työllistyvät Finnairin kaukoliikenteeseen ja ensimmäiset aloittavat jo lokakuussa." Syksyllä palkattavat lentäjät tulevat ryhmästä, jotka ovat tähän asti työskennelleet Finnairilla määräaikaisessa työsuhteessa tai jotka olivat tulossa Finnairille määräaikaiseen työsuhteeseen ensi kesänä. Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo arvioi Trafin Ilma 2015 -seminaarissa toukokuussa 2015 uusien lentokoneiden odotetaan tuovan Finnairille noin 1000 uutta työpaikkaa. Vauramo arvioi, että niistä 650 tulisi olemaan lentävää henkilökuntaa. Itse lentäjätarpeen arvioitiin jo tuolloin olevan noin 150-200 henkilöä. Edellämainitut luvut sisälsivät myös eläköitymiset (linkki uutiseen tämän jutun lopussa). Taustalla on myös Suomen Liikennelentäjäliiton syksyllä 2014 tekemä säästösopimus. Tuolloin leikattiin lentäjien palkkoja ja nostettiin tuottavuutta. Toimenpiteellä lentäjäliitto halusi osoittaa olevansa mukana rakentamassa Finnairia pitkäjänteisesti (linkki uutiseen tämän jutun lopussa). Kaukoliikenteessä ohjaajat työskentelevät Cruise Relief Pilot (CRC) vakanssilla. He saavat tyyppikoulutuksen koneeseen ja ovat oikeutettuja toimimaan ohjaajana matkalentovaiheessa lentopinnan 200 yläpuolella. Finnair on käyttänyt CRC-lentäjiä jo muutamien vuosien ajan. Kesällä 2015 yhtiön palveluksessa on parikymmentä CRC-lentäjää Ensimmäiset uudet Airbus A350 XWB -koneet korvaavat nyt käytössä olevia Airbus A340-koneita. Sen jälkeen Finnairin laivasto ja sitä myötä yhtiön liikenne lähtee kasvuun. Finnair on aloittanut myös matkustamohenkilökunnan rekrytoinnin ja palkkaa tänä vuonna yli 100 uutta matkustamotyöntekijää. Lue myös:
|
|||
Paf, eli penning automat forening, tai play among ffriends, tarjoaa valikoiman mahdollisuuksia vedonlyonnin, kasinon, bingon, pokerin ja lottopelien alueella. betbonuskoodi