Finnair selvitti ministeri Hautalan aloitteesta Finnairin ja Ilmarisen kytkökset

Finnair on tänään jättänyt valtion omistajaohjausyksikölle ministeri Heidi Hautalan edellyttämän yhteenvedon Finnairin ja Ilmarisen kytköksistä ja yhteistyöstä toimintansa eri alueilla.


Ilmarinen on Finnairin käyttämä työeläkeyhtiö, ja sen lisäksi Finnair toimii osin Ilmarisen omistamissa kiinteistöissä. Yhtiön kiinteistöjen kokonaisvuokrakuluista alle 10 % aiheutuu vuokrista, joita yhtiö maksaa Ilmariselle.

Finnairin 23.2.2012 saaman tiedon mukaan Ilmarisella on salkussaan Finnairin vuonna 2009 liikkeeseen laskemaa hybridilainaa 20 miljoonan euron arvosta.

Hybridilaina on jälkimarkkinakelpoinen eikä tällaisen lainan hallussapitäjistä pidetä samanlaista rekisteriä kuin yhtiön osakkeenomistajista, joten yhtiöillä itsellään ei ole tietoa siitä, ketkä sen hybridilainaa omistavat.


 Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on Finnairin hallituksen puheenjohtaja ja Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen. Vehviläinen on tänään ilmoittanut, ettei hän jatkossa ole käytettävissä Ilmarisen hallintoneuvoston jäseniä valittaessa.