Finnairille pitkästä aikaa Joulupukki-väritys

A321_santa_logo_FinnairKaksi Finnairin Airbus A321 Sharklet -konetta (OH-LZL ja LZI) saavat takarunkoonsa Joulupukki-logot. Näin yhtiö jatkaa pitkää perinnettä, joka on muutamia vuosia ollut tauolla. Tällä kertaa Joulupukin virallinen lentoyhtiö (kuten mainoslause kuuluu) näkyy vain Euroopassa ja sen lähialueilla lentävässä kapearunkokalustossa. Laajarunkoja ei teipata.

Sinivalkoinen lentoyhtiö ei viime aikoina ole hyödyntänyt suomalaista Joulupukkia koneidensa värityksessä. Uudet erikoismaalaukset ovat Finnairin nykyisen koneiden maalauskaavion aikana olleet Marimekon kuvioita ja Angry Birdsejä.

Nyt ensimmäisenä teipattiin OH-LZL (otsikkokuvassa). Toinen jouluisen teeman runkoonsa saava A321 Zulu India on ollut tiistaina Dubaissa.

MD11_Santa_1Finnairilla on vuosien varrella kuitenkin ollut useita näyttäviä Joulupukki-teemaisia koneita edellisessä liveryssä. Erityisesti mieleen ovat jääneet McDonnell Douglas MD-11 -koneiden näyttävät väritykset (kuvassa oikealla).

Myös Airbus-laajarunkokoneissa Joulupukkia on nähty vuonna 2006, kun  Airbus A340 (OH-LQA) oli teipattu samoin kuin oheinen MD-11.

santa_finnairHauskan yksinkertainen jouluteema oli taannoin 90-luvun alussa Finnair-konserniin kuuluneen Finnaviationin Saab 340 -potkuriturbiinikoneessa. Yhtiön normaaliinkin maalaukseen kuului poron siluetti sivuperäsimessä.

Joulun alla 1991 ainakin OH-FAE Saabin poro sai punaisen Petteri Punakuonon nenän (Katso kuva: Airliners.net).

Samaten Finnaviationin Saabissa on 90-luvulla ollut myös koko OH-FAH -koneen rungon mittainen näyttävä Joulupukki ja reki -maalaus (Katso kuva: FAP).

Finnair järjestää nyt valokuvauskilpailun, jossa kehotetaan ikuistamaan Joulupukki-aiheisia A321-koneita. Kuvat voi postata Instagramiin tai Twitteriin hashtagilla #officialairlineofsanta.

Palkintona on kahden hengen lennot Rovaniemelle. Kuvat pitää lähettää 30. marraskuuta mennessä ja voittaja kerrotaan joulukuun ensimmäisellä viikolla.
+TT+

Finnairin kuvakisakutsu