FinnHEMS-koptereilla viime vuonna 13 748 hälytystä

Finnhemms_FH30_lennollaLääkärihelikopteritoiminta kohdistuu yhä paremmin palvelua kiireisimmin tarvitseviin potilaisiin, kertoo toiminnasta nykyisin vastaava FinnHEMS. Vertailtaessa tilastoja kahden vuoden ajanjaksolta hälytysten määrä väheni noin viisi prosenttia vuoden 2015 aikana, mutta kriittisesti apua tarvitsevia potilaita kohdattiin yhä enemmän.

Kriittisimmin apua tarvitsevia potilaita sen sijaan kohdattiin kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Nyt lääkärihelikopteripalvelu tavoittaa aiempaa paremmin sitä eniten tarvitsevat potilaat, kuten auto-onnettomuuksien tai vakavien sairaskohtauksien uhrit.

"Olemme täsmentäneet lääkärihelikopterin hälytysohjeita yhteistyössä yliopistollisten sairaanhoitopiirien ja hätäkeskusten kanssa. Näin on onnistuttu vähentämään peruttuja hälytyksiä ja kohdistamaan tarkemmin palvelua kriittisiin potilaisiin", sanoo FinnHEMSin tutkimusjohtaja Ilkka Virkkunen.

Valtakunnallisesti FinnHEMSin kuudessa tukikohdassa vastattiin vuoden aikana 13 748 hälytykseen, ilmenee tehtävätietokannasta. Kriittisen avun sai 1494 potilasta ja 172 potilasta olisi todennäköisesti menehtynyt ennen sairaalaan pääsyä ilman lääkärihelikopterin apua.

Lisäapupyynnöt kentältä lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna kaksi prosenttia. Kohteeseen ensimmäisenä saapuneet ensihoitajat pyytävät lisäapua HEMS-yksiköstä, jos yksikön tarvetta ei ole hätäkeskuksessa todettu.

Potilaskuljetusten määrä on noussut 52 prosenttia vuoden 2015 aikana. Pohjoisen toiminta-alueen tukikohdissa Rovaniemellä, Oulussa ja Kuopiossa otettiin vuoden 2015 aikana käyttöön uusi, tilavampi Airbus Helicopters EC145T2 -kopteri.

Uusi isompi ilma-alus on lisännyt potilaskuljetuksia sairaaloihin etenkin Kuopiossa ja Oulussa. Hoitotila uusissa koptereissa on aiempaa tilavampi ja suunniteltu täysin hoitotyön tarpeiden näkökulmasta.