Halpalentoyhtöiden salaiset sopimukset puhuttavat Euroopassa

approachSuomen Lentäjäliitto FPA on muiden eurooppalaisten lentäjäyhdistysten tavoin jo pitkään seurannut halpalentoyhtiöiden lentohenkilöstön työllistämistapoja. Ne perustuvat työvoiman vuokraamiseen, sosiaali- ja eläkekulujen karttamiseen ja henkilöstön tiukkoihin ja salaisiin sopimuksiin. Ilmiö koskettaa myös suomalaisia matkustajia ja lentohenkilöstöä.

Norjassa kaksi Ryanairilta irtisanottua lentoemäntää on julkistanut tekemänsä sopimukset, joiden ankaruus sekä mm. irtisanomista ja työsuhteen purkua koskevat laittomat kohdat ovat pöyristyttäneet mediaa, poliitikkoja ja tavallisia lentomatkustajia.

Jopa yli 70 % tällä hetkellä Ryanairilla lentävistä lentäjistä on palkattu salaisen työsuhdemallin perusteella.  Rekrytointi tapahtuu Britanniassa sijaitsevan Brookfield Aviation International Limitedin kautta.

Satojen Irlantiin rekisteröityjen yritysten kautta Ryanair on aiemmin välttänyt suoria työnantajamaksuja ja sosiaaliturvamaksuja. Ryanairin palkkausvyyhteä tutkitaan parhaillaan veroviranomaisten toimesta Saksassa, ja Italian viranomaiset ovat haastaneet Ryanairin oikeuteen.

FPA_Sami_Simonen”Palkkausmalli poistaa työntekijöiden oikeudet sen maan lakeihin, jossa työntekijät asuvat ja josta operoivat. Ota tai jätä –politiikka, jota Ryanair ja Brookfield kohdistavat lentohenkilöstöön, ei ole hyväksyttävää”, toteaa Suomen Lentäjäliiton puheenjohtaja Sami Simonen.

Ryanairin johdon luoma tilanne on kestämätön ja aiheuttaa laajemminkin huolta turvallisuudesta. Nyt Italiassa vaaditaan suuria lisäveroja Ryanairin yksittäisiltä lentäjiltä ja matkustamomiehistön jäseniltä, ja Saksassa ja Hollannissa viranomaiset ovat jopa tehneet kotietsintöjä lentäjien koteihin.

”Ryanairin toimintamallissa on puolensa. Kun ei valita, suostuu kaikkeen, ja tekee ahkerasti töitä, on esimerkiksi palkka ihan hyvä”, muistuttaa Sami Simonen.

”Tässä on kyse kuitenkin yhteiskunnallisesta asiasta. Yrityskuviolla tehdään lentäjästä työntekijän sijaan vastuullinen yrittäjä, jolla ei ole oikeuksia Ryanairia kohtaan, vain velvollisuuksia. Sopimuksen nojalla Ryanair voi käyttää esim. kuukauden mittaista ilmaista päivystysrupeamaa rangaistuskeinona".

"Henkilöstöä hallitaan pelon avulla. Halpalentoyhtiön lentäjien huoli ja pelko aiheuttavat stressiä ja paineita, ja pahimmassa tapauksessa matkustajien tuvallisuus saattaa olla uhattuna”, Simonen selvittää.

Suomessakin asia on tuttu. Norwegian käyttää virolaista vuokrafirmaa Arpi Aviationia, jonka kautta palkataan henkilöstöä Suomen lennoille. Sen toimitiloissa ei ole työntekijöitä, eikä yhteydenottoihin vastata.