Helsinki-Vantaan ATCC Finland -lennonjohtokeskuksen luotettavuus on kunnossa

ATCC_superiFinavia ja henkilökunta ovat olleet tyytyväisiä Helsinki-Vantaalla jo puoli vuotta toimineeseen ATCC Finland -lennonjohtokeskukseen. Nykyisin myös koko Suomen lentotiedotusalueen FIR Finlandin aluelennonjohtopalvelu voidaan antaa Helsinki-Vantaalta käsin. Myös radiokutsu Tampere radar saattaa jäädä pian historiaan.

 Finavia avasi Helsinki-Vantaa ATCC Finland -lennonjohtokeskuksen joulukuussa 2014. Alkuvaiheessa toiminnan aloitti Helsingin lähestymislennonjohto ja aluelennonjohto siirtyi tiloihin tammikuussa 2015 (Lue lisää Lentoposti.fi:n aiemmasta artikkelista ja uutisesta. Linkit uutisen lopussa).

”Käyttöönotto on sujunut hyvin eikä sen yhteydessä ollut mitään isoja ongelmia. Alkuvuodesta häiriöissä oli pieni piikki mutta huhti- ja toukokuussa häiröprosentti on ollut pienempi kuin samaan aikaan vuotta aikaisemmin”, kertoo Finavian lennonvarmistusliiketoiminnasta vastaava johtaja Raine Luojus.

ATCC_Luojus”Kyseessä on teknisesti ja operatiivisesti onnistunut ratkaisu. Alitimme kustannusarvion puolella miljoonalla eurolla ja toimintamenoissa budjetointiin nähden on säästetty neljä henkilötyövuotta”, jatkaa Luojus.

Luojus kertoo myös, että henkilökunta on ollut tyytyväinen uusiin tiloihin. Avara lennonjohtotila on hiljainen. Lennonjohtajien uudet työpisteet mahdollistavat työskentelyn istumisen lisäksi myös seisoen ja se on ollut hyvin suosittu työskentelyasento.

Nykyisin Helsinki-Vantaalta annetaan aluelennonjohtopalvelua päivittäin niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Yövuorot hoidetaan vielä toistaiseksi pelkästään Tampereen aluelennonjohdosta käsin.

ATCC Finlandissa työskentelee päivittäin jo 15-20 aluelennonjohtajaa. Myös Tampereella on työskentelee päivittäin saman verran lennonjohtajia. Aamupäivisin Helsingistä käsin liikennettä johdetaan vaihtelevasti kahdella tai kolmella sektorilla. Tulevan syksyn aikana myös aluelennonjohdon vuoroesimiestoiminta siirtyy Helsinki-Vantaalle.

Myös koko aluelennonjohtotoiminnan siirtoa Helsinki-Vantaalle on jo kokeiltu. Nyt alkavan kesälomakauden jälkeen aloitetaan ATCC Finlandissa säännöllinen vuorokauden ympäri kestävä aluelennonjohtotoiminta jolloin Tampereen aluelennonjohto on osittain suljettuna. Toiminta mahdollistaa esimerkiksi eri aluelennonjohtojen sulkemisen vuoroviikonloppuina.

ATCC_keskusEuroopan toiminnallisten ilmatilalohkojen (FAB, Functional Airspace Block) kehittymisen ja lennonjohtoalueiden yhdistäminen eri vaaranna lennonjohtajien työpaikkoja Suomessa.

Vaikka nykytekniikka mahdollistaakin lennonjohtopalvelun antamisen paikkariippumattomasti niin aluelennonjohto ja ilmatilanhallinta tulevat aina toimimaan Suomesta käsin.

”Asia on myös suvereniteettikysymys ja palvelun säilyttämiseen velvoittavat myös tietyt lait”, selventää Luojus.

Suomen lentotiedotusalueella eli FIR Finlandilla toimivan aluelennonjohdon radiokutsu Tampere Radar (Tampereen tutka) saattaa kuitenkin olla katoamassa. Lähitulevaisuudessa uusi kutsu voisi olla vaikka Finnish Control. Vastaavat radiokutsut ovat käytössä jo esimerkiksi Ruotsissa (Sweden Control ja Norjassa (Norway Control).

Itse Tampereen aluelennonjohdon tulevaisuutta tarkastellaan sopimuksen mukaisesti vuonna 2018. Tuolloin tehdään päätös toiminnan jatkamisesta yhdestä yksiköstä eli Helsinki-Vantaalta käsin tai kahden aluelennonjohdon mallin jatkamisesta.

Lue myös Lentoposti.fi:n aikaisempi artikkeli ja uutinen ATCC Finland -lennonjohtokeskuksesta:

Artikkeli: Helsinki-Vantaan uusi lennonjohtokeskus aloittaa toimintansa