Helsinki-Vantaan uudistukset jatkuvat – entiseen lähtöaulaan rakentuu ravintoloita ja liiketiloja

Finavia-Havainnekuva-2Helsinki-Vantaan lentoasemaa on uudistettu viime vuosien ajan laajasti ja asiakaskokemusta on kohennettu monin eri tavoin. Viimeisimpiä uudistuksia miljardiluokan hankkeessa oli yhden katon alla toimivan lentoaseman siirtyminen yhteen uudistettuun lähtöaulaan ja keskitetyn matkustajaystävällisen turvatarkastuksen käyttöönottoon. Seuraavaksi näkyvimpiä uudistuksia on luvassa entisen lähtöselvitys- ja turvatarkastusalueen paikalle eli sinne, missä ennen sijaitsi ikoninen lentotietotaulu.

kolmioaula_tyomaa_1Finavia on jatkanut Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittämistä ulkoisista haasteista huolimatta. Muutostyöt ovat näkyneet matkustajille vaihtuvina reitteinä ja työmaa-aitoina. Edellinen merkittävä muutos tapahtui lähes vuosi sitten kesäkuussa 2022, kun erilliset terminaalit T1 ja T2 jäivät historiaan.

kolmioaula_tyomaa_2Nykyisin kaikki matkustajat kulkevat yhden lähtö- ja saapumisaulan kautta lähtiessään matkalle sekä saapuessaan matkalta. Entinen lähtöaula jäi lyhyeksi aikaa ainoastaan läpikulkupaikaksi, jossa matkustajavirrat kohtasivat.

Nyt siihen on tulossa muutos kovaa vauhtia, sillä avara aulatila on muuttunut työmaa-aitojen peittämäksi sokkeloksi. Finavia on kuitenkin panostanut työmaa-alueen suunnitteluun ja kulkeminen on edelleen selkeää, leveitä ja suoria käytäviä pitkin. Kaikki palvelut löytyvät niiden varsilta ja opasteet ovat kunnossa.

kolmioaula_ravintolamaailma_1Matkustajat siis löytävät entiseen tapaan polkunsa terminaalin suosikkikohteisiin, kuten Oak Barreliin ja muihin ravintoloihin sekä ennenkaikkea lähtöporteille ja ulos tuloaulaan.

Vaneriseinien sisäpuolella rakennetaan matkustajille uusia palveluita. Luvassa on paljon erilaisia liikkeitä, palvelupisteitä ja uusi laaja ravintolamaailma erilaisine kahviloinen ja ravintoloineen. 

kolmioaula_ravintolamaailma_2Entinen lähtöaula pääsee siis hankkeen valmistuttua taas oikeuksiinsa. Nykyisin tämä muutosalue ja lentoaseman tuleva ylpeys tunnetaan nimellä kolmioaula.

Uuden kokonaisuuden odotetaan avautuvan syksyllä 2023 ja porttialueen uuden, kuusi keittiötä sisältävän ravintolamaailman odotetaan avautuvan alkukesästä 2023 entisen duty free -myymälän tilalle. Uudistuvan kolmioaulan toteutuksessa panostetaan samaan muotokieleen kuin uudistetussa lähtöaulassa.

Finavia-Havainnekuva-3Tavoitteena on tuoda rakenteilla tilaan samankaltaista yhdenmukaisuutta lähtöaulan kanssa ja jatkaa upeaa arkkitehtonista matkustuskokemusta turvatarkastuksen kautta myös uudelle palvelualueelle. Finavia julkistaa alueelle tulevia toimijoita tarkemmin lähiaikoina.

Finavia-Havainnekuva-1Kevään ja kesän aikana muutoksia tapahtuu myös matkatavara-aulassa, jonne avattiin maaliskuussa uusia laukkuhihnoja.

Kokonaisuudessaan uudistettu matkatavara-aula on näillä näkymin käytössä kesäkuussa 2023. Tuolloin koko tilalla on leveyttä 150-200 metriä, kun entiset matkatavara-aulat yhdistyvät ja tarjolla on merkittävästi aiempaa enemmän laukkuhihnoja.

Uusi_polku_ulos2

Viimeiset kolme valokuvaa esittelevät entisaikoja, jotka ovat jääneet jo taakse. Kuvissa näkyvä ikoniseksikin kuvattu lentotietotaulu purettiin paikaltaan syksyllä 2022. Käytöstä se poistui vikaannuttuaan jo maaliskuussa 2020. MH

EFHK_100317aIAU_lakko_2_2017






Lue myös: