Ilmavoimien vuoden pääsotaharjoitukseen osallistuu yli 50 lentokonetta ja noin 4 500 sotilasta ympäri Suomea. Ruska 19 -harjoitukseen osallistuviin joukkoihin kuuluu yli 2 000 reserviläistä. Harjoituksessa on käytössä kymmenen lentopaikkaa ympäri Suomea, ja siihen liittyvä lentotoiminta on valtakunnallista. Harjoituksen johtaa ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Juha-Pekka Keränen.
Ilmavoimien liikkuva taistelutapa perustuu ajatukseen ”hajautettu ryhmitys, keskitetty torjunta”. Käytännössä tämä näkyy siten, että Ruska 19 -harjoituksessa on käytössä yhteensä kymmenen lentopaikkaa ympäri Suomea, ja lentotoimintaa on koko laajalla harjoitusalueella. Suomen ja Ruotsin ylle on tehty laajat ilmatilavaraukset, joiden myötä kaupallinen lentoliikenne ohjataan vaihtoehtoisille reiteille ja lennoille voi tulla lyhyitä viiveitä. Myös liikkuminen lentoasemille voi olla normaalia hitaampaa, joka tulee huomioida erityisesti ainakin Kuopion lentoasemalle saavuttaessa.
"Ilmavoimien joukkojen lisäksi harjoituksessa on mukana muun muassa Panssariprikaatin ITO12 NASAMS II FIN ja Jääkäriprikaatin ITO90M Crotale -yksiköt sekä yhteysupseereita maa- ja merivoimista",kertoo harjoitusta johtava eversti Keränen.
Ruska 19 -harjoitukseen osallistuvat joukot jakautuvat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaan ja harjoitusvastustajaa kuvaavaan osapuoleen. Harjoitusta ei lennetä ennalta sovittujen aikataulujen mukaisesti.
Puolustava joukko tukeutuu Tampereen, Kuopion, Jyväskylän, Porin, Vaasan, Joensuun, Kajaanin ja Hallin lentoasemille. Puolustavassa joukossa on mukana myös ilmatorjuntayksiköitä, jotka toimivat Kuopiossa ja Lohtajan harjoitusalueella. Harjoitusvastustaja puolestaan tukeutuu Rovaniemelle, Ouluun ja Ruotsin Luulajaan. Toiminnan määrä kasvaa asteittain harjoituksen edetessä. Taisteluvaiheessa 4.‒8. lokakuuta lentotoiminnassa on mukana enimmillään noin 60 lentokonetta.
Suomalaishävittäjien lisäksi harjoitukseen osallistuu Ruotsin Ilmavoimien Saab JAS 39 C/D Gripeneitä sekä Argus valvonta- ja taistelunjohtokone. "Ruotsalaisten lento-osastojen osallistuminen Ruska 19 -harjoitukseen on suunnitelmallinen osa Suomen ja Ruotsin ilmavoimien tiivistä yhteistyötä jo vuodesta 2016 lähtien. Ruska 19 -harjoituksessa Kuopioon tukeutuva neljästä Gripenistä koostuva parvi on integroitu osaksi ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaa joukkoa, ja se lentää ilmaoperaatioita kaikilla Gripenin suorituskyvyillä", kuvailee Keränen.
Reservillä olennainen osa Suomen puolustamisessa Reserviläiset ovat olennainen osa ilmapuolustuksen kokonaisuutta. Ruska 19 -harjoituksessa heitä on noin 2000. Poikkeusoloissa ilmavoimien reserviläisten osaamisella on keskeinen merkitys taistelutukikohtien ja tukikohtaosastojen toiminnassa.
"Teemme parhaamme, jotta Ruska 19 olisi reserviläisten näkökulmasta motivoiva ja mielenkiintoinen kokemus. Suurimmat Ruskan yhteydessä toteutettavat kertausharjoitukset järjestetään Satakunnan ja Karjalan lennostoissa", päättää Keränen. Lue myös:
|
|||