HS: Ilmavoimien Baltian harjoittelusta erimielisyyttä ulkopolitiikan johdossa

f18_brteIlmavoimien kaavailema harjoittelu yhdessä Viroon tulevan Yhdysvaltain lento-osaston kanssa on nostattanut eripuraa Suomen ulkopolitiikan johdossa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehden nimeämättömien lähteiden mukaan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja olisivat puuttuneet hankkeesen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (UTVA).

Aiemmin Puolustusvoimien harjoitusohjelman käsittely UTVA:ssa on ollut rutiinitapahtuma. HS:n tietojen mukaan pääministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Carl Haglund kannattaisivat osallistumista harjoitteluun.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan harjoittelu liittyisi Yhdysvaltain ilmavoimien osastoon, jonka USAF on keväällä lähettämässä Viron Ämarin kentälle. Se ei liity NATO:n Baltian ilmavalvontaoperaatioon (Baltic Airpolicing). Yhdysvallat on suunnittelemassa tukikohtaan koulutuskeskusta.

BRTEXIV_NATOSuomi on vuodesta 2012 osallistunut Baltic Region Training Event -harjoituksiin (BRTE). Niitä on järjestetty eri kokoonpanoissa vuodesta 2008 alkaen. Myös Ruotsi on ollut mukana (kuva vasemmalla).

Osassa Ilmavoimat on lähettänyt mukaan lentotoimintaan suomalaisia McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjiä (otsikkokuva), osa on toteutettu esikuntaharjoitteluna.

BRTE-toiminnassa on mm. harjoiteltu Itämeren yllä lentävän ja radioyhteyden menettäneen lentokoneen saattamista tunnistamaan tulleella hävittäjällä ja tämän vastuun siirtämistä toisen maan ilmavoimille.

Helsingin Sanomien uutinen

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja BRTE-toiminnasta: