JAL:n ja Boom Supersonicin välinen yhteistyö käsittää lentokoneen suunnittelityötä sekä ylisoonisen matkustuskokemuksen määrittelyä. Yhteistyö käsittää myös ennakkotilauksen jopa 20 Boom-yliäänikoneesta.
Boom Supersonic julkisti kesällä 2017 saaneensa ennakkotilauksen jo 76 Boom-matkustajakoneesta mutta asiakkaita ei nimetty. Aiemmin oli kerrottu ainoastaan, että ensimmäiset kymmenen konetta ovat menossa hankkeen rahoittajalle eli Virginin Richard Bransonille, jonka SpaceShip Companyllä on niihin optiot. "JAL tuo vuosikymmenten käytännön kokemuksen ja viisauden mukaan kaikessa matkustuskokemuksesta teknisiin operaatioihin. Olemme innoissamme työskentelystä JAL:n kanssa kehittääksemme luotettavan ja helposti huollettavan lentokoneen, joka tarjoaa matkustajille uutta nopeusluokkaa. Tavoitteenamme on kehittää lentokone, joka olisi erinomainen lisä mille tahansa kansainväliselle lentoyhtiölle", jatkoi Scholl.
Valittavan paikan kriteereinä ovat ensisijaisesti alueen houkuttavuus sekä logistiset yhteydet. Aikataulu päätöksenteolla on Boomin edustajan mukaan 6-9 kuukautta eli sijainti olisi selvillä viimeistään vuoden 2018 loppupuolella. Lisää asiakasjulkistuksia on Boom Supersonicin mukaan luvassa seuraavien 3-6 kuukauden aikana.
Boom esitteli Baby Boom -lempinimellä tunnetun XB-1 -ylisoonisen koelentokoneen Coloradon Denverin Centennialin lentokentällä 15. marraskuuta 2016. Reilut 20 metriä pitkän XB-1 -koneen matkalentonopeus on valmistajan mukaan Mach 2.2, joka vastaa noin 2335 kilometrin tuntinopeutta. XB-1 on valmistajan mukaan maailman nopein koskaan valmistettu siviilikone.
Boom Supersonic esitteli tuulitunnelikokeissa käytettyä Boom XB-1 -koelentokoneen mallia Dubai Airshowssa. Koelentokoneen on nykyisen aikataulun mukaan määrä nousta ensilennolleen vuoden 2018 aikana Yhdysvaltain Coloradossa. Lue myös aikaisemmat uutisemme Boom Supersonicista:
|
|||