Ainakin kolme ihmistä on kuollut Saksassa kun Reims-Cessna 172N Skyhawk II -pienkone (D-EFJX) syöksyi väkijoukkoon Saksassa Wasserkuppen lentokentällä. Kone oli laskeutumassa mutta teki jostain syystä epäonnistuneen ylösvedon. Surmansa saaneiden ohella useita ihmisiä on kuljetettu sairaalaan. Saksalaismedian mukaan ohjaaja olisi mahdollisesti menettänyt koneen hallinnan laskeutumisen yhteydessä ja olisi sen jälkeen päätynyt väkijoukkoon kiitotien jatkeella. Ensitietojen mukaan surmansa saaneiden joukossa oli kaksi aikuista ja lapsi. Loukkaantuneita on ainakin kahdeksan. Onnettomuus sattui iltapäivällä kello 15.45 paikallista aikaa Wasserkuppen lentopaikalla lähellä Fuldan kaupunkia Hessenin osavaltiossa. Ranskassa Reimsin rakentaman Cessna 172 -yleisilmailukoneen siivet ovat nitkahtaneet turmassa merkittävästi. Ohjaaja oli lähtenyt lennolle Mannheimista. Sää oli tapahtumahetkellä hyvä. Wasserkuppen lentokenttä (EDER) sijaitsee 950 metriä korkean vuoren pohjoisrinteellä. Kyseessä on Saksan korkeimmalla paikalla oleva lentokenttä. Wasserkuppe on luokiteltu erityiskentäksi ja sinne saa operoida maksimissaan 2000 kg:n painoisella ilma-aluksella. Lentokentällä on yksi päällystetty 670 metrinen ja 15 metriä leveä kiitotie 06/24. Ruohoalueineen se on 820 metrinen ja 30 metriä leveä. Lentokoneet, joiden kotipaikka ei ole Wasserkuppe, saavat käyttää vain kiitotietä 24 sen suuren korkeuseron takia. Kiitotien alkupää on 901 metrin korkeudella ja toinen pää on 872 metriä merenpinnasta. Ainoastaan kovat tuulet mahdollistavat vieraille koneille toisen pään käytön. Lentokentällä on myös erillisiä ruohopäällysteisiä kiitoteitä. Wasserkuppen kentältä operoidaan vuodessa noin 18 000 lentoa. Siellä toimii Fliegerschule Wasserkuppe, joka on Saksan vanhin purjelentokoulu. Se on perustettu vuonna 1924. Ensimmäiset lennot Wasserkuppesta tehtiin jo vuonna 1911. Myös suomalaiset purjelentäjät ovat lajin alkuvaiheissa hakeneet vaikutteita tältä saksalaiselta kentältä. T.T. M.H Osthessen News: Schweres Flugzeug-Unglück auf Wasserkuppe - Polizei bestätigt mehrere Tote
|
|||