Norjalainen nukahti Roomassa matkatavarahihnalle - päätyi läpivalaistavaksi

Rooman Fiumicinon lentokentältä Osloon matkalla ollut norjalaismies heitti rinkkansa tyhjän check in -pisteen taakse matkatavarahihnalle. Alkoholia nauttinut 36-vuotias matkustaja päätti itsekin levähtää samassa paikassa. Hihna kaukokäynnistettiin ja nukahtanut mies matkasi sen mukana laukkujen läpivalaisuun. Turvallisuushenkilöstö sai hämmästeltäväksen läpivalaisunäkymän sikiöasennossa nukkuvasta miehestä.

Fiumicinon lentoasemalta vakuutetaan, että heinäkuun 23. päivänä sattuneen tapauksen aikana terminaalin 3:n turvallisuus ei ollut missään vaiheessa vaarassa. Vain turvallisuushenkilökunnan läpivalaisussa hyväksymä matkatavara voi jatkaa matkaansa eteenpäin lentoaseman ns. puhtaalle puolelle.

Esteenä olivat lisäksi erityiset alas laskeutuvat suojaovet, jotka asennettiin sen jälkeen kun kulkuri päätyi kymmenkunta vuotta sitten samaa reittiä turvatarkastusta vaativalle alueelle. Jos norjalaismiestä ei olisi havaittu, hän olisi jäänyt pyörimään ympyrää hihnalle.

Norjalainen ehti olla matkatavara-alueella viitisentoista minuuttia. Paikalle saapuneilla poliiseilla oli vaikeuksia herättää hänet. Lopulta mies toimitettiin sairaalaan lääkärin tutkimuksiin matkatavaroille mitoitetun voimakkaan röntgensäteilyn vaikutusten selvittämiseksi. Myös syytteet odottavat.

 

Kuva läpivalaisusta: Repubblica