Alueet kiitotien puoleiselta seinustalta ja päädystä kaivettiin auki (kuvat). Kevään kuluessa puhdistetaan vielä terminaalirakennuksen alla oleva pilaantunut maa-aines. Vahingot eivät ole vesien tarkkailun perusteella levinneet lentoasema-alueen ulkopuolelle. Finavia sulki lentoaseman kakkosterminaalin vahingon puhdistustöistä johtuen. Rakennuksen alla olevan öljyllä pilaantuneen alueen laajuuden selvittämiseksi ja pilaantuneen maa-aineksen poistamiseksi Finavia purkaa terminaalin lattian kevään kuluessa. Työtä ei ole voitu tehdä ennenkuin rakennuksessa oleva lentoaseman varavoimajärjestelmä on siirretty lentoasemalla toiseen rakennukseen. "Uusi varavoimakone on jo tilattu, mutta toimitusajat ovat pitkiä. Tämän hetken tiedon mukaan saamme sen asennettua huhtikuussa, jonka jälkeen voimme aloittaa lattian purkamisen kakkosterminaalissa. Varavoimajärjestelmä on lentoaseman toiminnan kannalta kriittinen, koska esimerkiksi lennonjohdon sähkönsyöttö on turvattava eri tilanteissa", toteaa aluejohtaja, Turun lentoaseman päällikkö Juha Aaltonen Finavia Oyj:stä.
Finavia on tarkentanut toimintaohjeita kaikilla lentoasemillaan vastaavien vahinkojen ehkäisemiseksi. "Olemme tehneet paljon töitä prosessiemme kanssa eri lentoasemilla, jotta mahdollisuudet tämänkaltaisiin inhimillisiin virheisiin saataisiin minimoitua. Meille on kunnian asia, että siivoamme vahingon jäljet niin hyvin kuin mahdollista, ja siksi olemme tehneet työtä talven aikana huolellisesti ja hartaasti”, Aaltonen sanoo. Turun lentoaseman ympäristössä jatketaan pohja- ja pintaveden tarkkailua ympäristöviranomaisten hyväksymällä tavalla. Tehtyjen tutkimusten perusteella tarkkailua on voitu harventaa vuoden alusta lähtien. Vahingosta ei ole todettu aiheutuneen merkittävää vahinkoa ympäristölle tai asukkaille ripeiden torjuntatöiden ansiosta. Puhdistustyöt ovat maksaneet Finavialle tähän mennessä runsaat 300 000 euroa. Turun lentoasemalla kakkosterminaalia on käyttänyt viimeksi lentoyhtiö Wizz, joka operoi tällä hetkellä ykkösterminaalista. Kenttää käytti vuonna 2014 yhteensä 297 858 matkustajaa.
|
|||